Nyt saa nämä lumityöt jo riittää. Ensin Nökässä että pääsee liikkeelle ja sitten Särkkärillä että pääsee pihaan. Muutaman tunnin kuluttua sama rumba uudelleen. On kyllä naapuri käynyt traktorillakin putsaamassa Lentokenttää. Muuten ei ehtisi sisällä puuhaamaan ollenkaan.

Huhhuh hölynpölyn määrää!

Uusi paraatiovikin on asennettu. Siitä tulee vielä lisää valoa eteiseen. Voi oikein koko rahalla ihailla kinoksia!
Kittaamista, hiomista ja maalaamista riittää. Aikatauluja jo mietittiin, pääsisiköhän maaliskuun loppupuolella jo aloittamaan muuttoa...?
Sitä ennen pitäisi saada veroilmoitukset ja tilinpäätökset tehtyä ja käydä Cruftsissa. Ai niin, yksi viikonloppu menee vielä rallissakin! Riku sai yllytettyä Teemun Hankiralliin. Voihan vaari minkä teki, pakko on lähteä katsomaan!
Pentujakin on saatettu alulle, ei vielä tiedä onnistuttiinko. Tehtiin kaksoisastutus, lienee ensimmäinen bordereilla laatujaan. Yritys olisi laajentaa geenipohjaa. Huvittaa katsella kerhon pentulistaa; siellä on aika moni käyttänyt yhtä ja samaa urosta samaan aikaan kun meitsi käyttää kahta urosta yhdelle nartulle! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Aina ei ole mennyt, kun on lyhyen ajan sisällä käytetty liian innokkaasti jotakin suosikkiurosta. Olen minäkin langennut siihen ansaan, mutta opinpa kerrasta. Kun kaikilla on pussissa samat aineet, saattaa jossakin vaiheessa tulla valinnan vaikeuksia.
Mutta mitä sitä suotta murehtimaan huomisesta! Kittiä kans!