Hieno vaalien toinen kierros, hienot arvokeskustelut, hienot ehdokkaat ja saatiin vielä hieno presidenttikin! Onnittelut! Olen moneissa vaaleissa antanut ääneni Saulille, hyvä mies olet. Mutta niin olet Pekkakin! Ei minun puolisoni ole koskaan sanonut niin kauniita sanoja kuin sinä Antoniolle kampanjan päätteeksi  .

Lueskelin maailmalla sanottua poliittiisesta maailmankuvastamme. Eduskuntavaalien jälkeen maine vähän ryvettyi, ulkomailla ihmettelivät kuinka meistä tullut nationalisteja, konservatiiveja, rasisteja ja ties mitä ikäviä ihmisiä. Pressavaalien jälkeen olemmekin yhtäkkiä globaaleja, suvaitsevaisia, moderneja ja lähimmäistä rakastavia hyväksyjiä!

Mitenkäs tuo kaikki näkyy ja tuntuu arkielämässäni? No ei sitten yhtään mitenkään! Arki menee menojaan, samat ilon aiheet ja samat murheet ovat vastassa. Kuin että tällä viikolla alvit painaa päälle ja Projektilla pääsen tekemään välisiivousta, kun pahimmat pölyhommat on tehty.

Lili pakkasi rinkan ja laudan selkään, hyppäsi Saksan-laivaan ja lähti kolmeksi viikoksi yksin reilaamaan. Hyvää matkaa! Tuo on juuri sellaista hulluutta, mihin täytyy joskus elämässä ryhtyä. 

Täällä Suomi kuitenkin makaa mallillaan, vaikka pressa vaihtuu.

Tämä onkin vaikea juttu. En ole vielä äänestänyt, kun olen vähän hukassa - en ole ollenkaan enää varma että kumpaa. Siitä on lähdettävä, että molemmissa on presidenttiainesta, hyviä miehiä ovat. Siispä äänestyspäätös on tehtävä muilla perusteilla. 

Sauli on jo kerran tullut toiseksi, olisihan se epistä jos taas kävisi niin? Pekka voisi yrittää uudelleen kuuden vuoden kuluttua ja ehkä sitten on aika vieläkin suvaitsevampi. Toisaalta Pekka edustaa jo nyt vapaampaa, modernimpaa ja ennakkoluulottomampaa nykymaailmaa. Miksipä pitäisi odottaa kuusi vuotta, jos Suomi olisi jo nyt valmis? Mutta kun Saulikaan ei ole huono vaihtoehto. Olin hänen kannattajansa edelliselläkin kerralla. Silloin ehdottomammin kuin nyt. Järkyttää itseänikin etten voi olla pelkästään Saulin kannattaja, koska Pekka on niin symppis ja karsimaattinen. Näitä herroja vertaillessa ei voi käyttää komparatiivia, kumpikaan ei ole parempi, komeampi, fiksumpi tai mitäänpi muutakaan. Mistä hitosta sen eron vääntäisi?

Vai olisiko että "ihan sama". 

Tämä herra on G. Trooper Rokka, joka on vielä koditon. Villi kuin mikä, oikea hyppyheikki! Tulisi varmasti reipas agilitykoira. 

Hyi hitto mitä kaikkea sitä mukanaan kantaa! 

Rakastan kaikenlaisia hilavitkuttimia ja nyt mulla on taas uusi; Detox jalkakylpylaite! Se poistaa kehosta lymfa- ja verenkiertoon irtoavia kuona-aineita jalkojen kautta, joissa on yli 2000 ihohuokosta. Niiden kautta poistuu fosfaatteja, nitraatteja, metalleja, myrkkyjä yms yms. Eri väriset töhnät, hiutaleet ja vaahto tulevat mikä mistäkin. Keltainen munuaisista ja rakosta, oranssi nivelistä, ruskea maksasta, musta maksasta ja sappirakosta, valkoiset täplät hiivaa, mustat raskasmetalleja jne. 

Tällaista litkua tuli ensimmäisen 30 min jalkojen liottamisen jälkeen! Veteen oli lisätty vain merisuolaa. Suolaveteen johdetaan kehon läpi sähkövirtaa ja se synnyttää veteen varauksellisia ioneja. Nämä varaukset vetävät puoleensa kuona-aineita ym. lymfakierrosta ja ne kulkeutuvat osmoosin avulla veteen. 

Päivän väli ja uusi käsittely toi vähän toisennäköisen tuloksen. Teen nyt käsittelyn 10-14 päivän aikana joka toinen päivä, niin kauan että vesi on kirkasta. Sitten pitäisi olla ylimääräiset mömmöt poistuneet kehosta ja happamoituminen vähentynyt. Jo eilen olo oli erilainen, sellainen kevyt ja hyvä.

Teemun varpaat pakotettiin eilen paljuun ja olisittepa nähneet sen veden! Kuvittelin näkeväni siinä sikarinpätkiä ja muuta kivaa... mustan veden pinta oli kokonaan ruskeaa vaahtoa ja voi kauhistus mille se haisi! Jollekin raudan ja rikin sekoitukselle.

Terveysmessuilla naapuriosastolla eukot istuivat jalat vadeissa ja ensin luulin että ottavat jotakin hoitavia mutakylpyjä. Kunnes tajusin että lillivät omassa kuonassaan... Sini sai kokeilla laitetta töissään ja sitten jo piti saada itselle ihan oma.

Vadista voi katsella omaa kuvaansa. Olet mitä syöt ja voit kuten elät.  

Onneksi olin jo ajoissa kesällä sopinut Havin uuden boyfriendin kanssa treffit, ajankohdasta ei vaan ollut hajuakaan. Kun sitten juoksu alkoi, piti päättää suht nopeasti siirtyykö astutus seuraavaan vai yritetäänkö tästä. Nopeasti kysäisin onko sulhanen saatavilla sopivina kalenteripäivinä - ja olihan se. Matka suuntautuisi Saksaan saakka. Havi on ennenkin ajoittanut samalle retkelle useampia juttuja, niin nytkin; olimme jo kesällä imoittautuneet Sollentunaan näyttelyyn Ransun kanssa. Mietin ensin lähteä lentämällä, mutta päiviä laskiessani vaikutti siltä, että ehtisimme kotiin aikaisintaan torstaina ja perjantaina jo pitäisi lähteä Ruotsinlaivalle. Sitäpaitsi halpoja lentolippuja ei samaan rahaan muutella, jos päivät eivät näyttäisi oikeilta. Siispä suunnitelma beehen ja puhumaan kälyä ympäri, josko häntä automatka Ruotsin läpi kiinnostaisi. Onneksi ei tavinnut kauaa houkutella! 

Maanantai-iltana kohti Turkua ja aamusella anivarhain Tukholmassa cruiserin säätö 110 km/h ja nokka kohti Flensburgia. Tanskassa navigaattorin täti ehdottikin reittiä Rödbyn kautta. Ei siinä mitään, mennään sieltä ja tullaan kotiin toista reittiä Odensen kautta. Kiesby on kuitenkin Kielin pohjoispuolella eikä pikkuinen lauttamatka haittaisi, ennen vanhaan sieltä kuljettiin vallan. No, eipä se niin herkkua ollutkaan, tiet vaan pieneni ja valo väheni. Loppumatkaan meni ruuhkienkin vuoksi aikaa niin, että perillä oltiin vasta yhdeksän maissa illalla. Reipas ajopäivä siitä tuli!

Havi ja Ajax saivat illalla vielä tutustua ja heti olivat kuin vanhat kamut. Ensin leikittiin ja sitten tehtiin mitä oli tehtäväkin. Olivat kiinni puolisen tuntia. Emäntämme oli varannut meille huoneen muutaman sadan metrin päästä kotimajoituksesta. Asuntomme oli tilava kaksio ja siellä olisi voinut lomalla kauemminkin! Keskiviikkoaamuna uusi vierailu Ajaxin luokse ja kuvio toistui samalla tavalla. Päiväksi lähdimme tutustumaan seutuun ja ostoksille.

Ajax pelastajakoirana, sen satulalaukkuihin mahtui juuri ja juuri minipullot jotain lämmittävää pelastusjuomaa.

Kävimme Kappelnin satamakaupungissa, tutustuimme kalansavustamoon ja söimme elämämme parhaat savuankeriassämpylät! Illalla vielä astutus ja ajoissa pehkuihin, huomenna olisi taas pitkä ajopäivä.

Havilla ja anopilla synkkasi, heti löytyi kiva riehumisleikki. 

Aamiaisen ja astutuksen jälkeen pääsimme puolilta päivin liikenteeseen. Köpiksessä hetkiseksi pelästytti, kun näimme huomiokyltin: Öresundsbron lokket. Soitto Marjalle Kalmariin joka tarkisti netistä, että kovan tuulen vuoksi sillalla oli käyttörajoituksia rekoille ja peräkärryille. No, eipä tuo olisi meitä koskenut kuitenkaan ja sekin rajoitus oli purettu kun pääsimme sillalle. Illaksi Marjalle Kalmariin kiusaamaan Riku-rukkaa - luuli että nainen oli tullut hänelle! Ovet piti pitää tiukasti kiinni, tätä veteraania ei pelkät portit pidätelleet, vaan se loikkasi kepeästi niiden yli! 

Perjantaina käytiin vielä pikavisiitillä Sirkulla ja sitten suunnistettiin ihan vaan huvikseen Ölantiin. Kumpikaan ei ollut käynyt siellä ja siltoja ei vielä oltu kovin montaa nähty  Mutta mikä tuuri: ihaan vaan ajeltiin ja käännyttiin risteyksistä umpimähkään kunnes vastaan tuli tiesulku, koska kirkon ympäristössä oli syysmarkkinat! Olipa mukava kävellä ja tutkia markkinakojuja ja syödä namiherkulliset tunnbrödrullat, joiden sisällä oli ihanaa raputöhnää! Niillä sitten jaksettiin ajaa Sollentunan Scandiciin.

Lauantaiaamuna taas aikainen herätys, sillä Ninni ja Ransu piti hakea Viikkarilta klo 6.30. Ransu jätetiin varmuudeksi autoon kun menimme hotellimme aamiaiselle. Näyttelypaikka oli parin kilometrin päässä ja Ida jäi kuluttamaan päiväänsä hotellin viereiseen ostoshelvettiin. Enkkuja oli tasan kaksi ja niinhän siinä kävi, että äiti (vielä) pieksi poikansa! Havi tuli sertillään Ruotsin valioksi ja Ransun serti jää roikkumaan. Ransu yllätti iloisesti sijoittumalla BIS-3 junioriksi!

Lähdimme satamaan hyvissä ajoin ja hyvä niin, sillä keskustan tunnelit vetivät taas huonosti.  Satamassa jäi tunnin verran luppoaikaa - sopivasti että Ida ehti valokuvanäyttelyyn. Laivalla iltapalan jälkeen ei tarvinnut paljoa unta kysellä, tämä täti oli jo aika kuitti. Ransukin tyytyi kohtaloonsa ja yöpyi hiljaa häkissään. Aamun viimeinen veto Turusta Espooseen ei tuntunut enää missään. Mutta kotiin päästyäni väsy iski ja ihan piti ottaa iltapäivätirsat. 

Paljon nähtiin ja koettiin, mutta ihanaa olla taas kotona! Kiitos Marjalle vielä puolimatkan krouvin majoituksesta!

Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että joulukuussa saadan pikkuhaveja ja -ajaxeja!

Tällä kertaa menossa Ahvenenmaalle katsomaan Myn pentuja. Tänä kesänä laivat ovat tulleet sen verran tutuiksi, että eilen sain sähköpostia greidauksesta silver-tasolle. Jee! Mitä se sitten merkinneekään. Tehokas kun olen, otin läppärin mukaan ja tehnyt jo tunnin verran töitäkin. Kiva toimisto tämä Silja Galaxy; maisemat kohdallaan, pöydät notkuvat aamiaisherkkuja ja matkassa vain muutama hassu venäläinen.

Viikonloppuna käväistiin Ettan kanssa Tallinnassa. Aikuisten oikeesti ajatellen, ei mitään järkeä - mutta mentiin kumminkin! Viimsissä oli Viron koirankasvattajien järjestämä kaikkien rotujen kansallinen näyttely, vajaa tuhat koiraa. Etta oli ainoa borderi. Tuomarina Maija Mäkinen. Tässä onkin se hupsu yhtälö; Ettan olisi voinut käydä näyttämässä Maijalle vähän lähempänäkin. No, samaan aikaan oli Tallinnan maraton - olisivat suomalaiset juoksijat voineet hölkätä sen 42 km vähän lähempänäkin...

Joka tapauksessa mummo oli ainokainen osanottaja, sai kaiken eli oli sekä ROP ja ROP veteraani. Ja sai lisäksi veteraanisertin. Kolmella tulisi EE Veteraanivalioksi, eli täytyy tätä hupsuttelua jatkaa vielä muutaman reissun verran. Toivottavasti ei tarvitse kuitenkaan gold-tasolle saakka!

Malttamattomuudestakin on syytelty, mutta joku taantuma Koiranetin tuloskirjauksessa on. Kesäkuun alun jälkeen on kirjautunut neljän näyttelyn tulokset ja kohta jo kääntyy syyskuu. Talvella vielä tulokset päivittyivät kuukauden sisällä. Ei kaikki järjestäjät voi tuloksia pantantakaan.

Jäsenmaksun tulee sisältää myös tiedotus. Haluan tietää mikä mättää!

Merkki omasta vanhenemisesta on se, kun alkaa muistelemaan "kyllä ennen asiat olivat toisin." Ja useimmiten paremmin, niin ainakin muistellaan.

Aika-ajoin käyn näyttelyissä enemmän. Joskus taas vähemmän. Milloin mistäkin syystä - joko ei ole näytettävää tai sitten on muuta tekemistä. Haluan kuitenkin seurata rotua. Mielestäni se kuuluu rodun tosiharrastajalle. Kuuluu olla kiinnostunut rodusta kokonaisuutena, ei ainoastaan omien koirien edesottamuksista. Lisäksi olen vielä rehellisesti sanottuna uteliaskin, haluan yksinkertaisesti tietää kuka pärjää kenelläkin. Ja koska oletan että muitakin kiinnostaa, olen aina jollakin konstilla toimittanut tuloksia kaikkien nähtäville. Milloin lainannut luetteloa jo ennen kehää ja sanellut osanottajat netin päässä olevalle. Kehän jälkeen on helppo soittaa järjestys, kun koirat on tiedossa. Vaiva ei ole ollut iso ja mielelläni olen sen tehnyt. Vanha tiedottajan tausta pistää aina miettimään kuka tarvitsee mitäkin tietoa, vaikka vaan uteliaisuuden vuoksi.  Ennen vanhaan näyttelypaikalla sovittiin, kuka kirjaa ja ilmoittaa tulokset. 

Nyt pistää vihaksi, kun niin harva tuntuu ajattelevan samoin! Usein porukat ilmoittavat tai muistavat vain omien koirien tulokset - unohtuu helpommin jos oma koira ei sattunut voittamaan. Tuntuu että viimeisetkin rippeet yhteisöllisyydestä ovat kadonneet. Tosi häpeällistä kirjata yhteispohjoismaiseen tulospalveluun vain näyttelyjärjestäjen julkistamat voittajat.

Koirien nimistä ja kuvistakin voi päätellä ketkä laiskamadot ovat olleet liikkeellä. Tukkapöllyä sietää saada koko sakki. Ilmestyköön Liisi painajaisiinne kummittelemaan. Tiedätte kyllä miksi, kukaan ei voi puolustautua tietämättömyydellä. 

Mökillä olen, ilma ja vesi +20 C. Ihan ei ole kesäinen olotila, ilma on kosteaa ja aamu äkkiseltään tuntuu kylmälle.Vai ehtikö siihen helteeseen vaan niin tottua?

Reissu Liettuaan Baltian Voittajaan on takana. Ja hyvinhän se menikin.Titteleitä pukkasi lähes kaikille joilla oli mahdollisuus niistä kisata. Hörökorvista tuli myös Latvian juniorivalioita. Tåpe lopetti komeasti näyttelymummouransa Baltian Veteraanivoittaja-tittelillä. Stiinasta tuli Baltian Voittaja sekä LV CH.

Mikä ihana paikka Druskininkai olikaan! Todella kaunis ja siisti kaupunki. Upeita ulkoilumaastoja. Mutta niinhän kylpyläkaupungissa tulee ollakin. Neuvostoliittomeininki on jo selvästi laimentunut. Ihmiset ystävällisiä ja osasivatpa englantiakin. Upeita hotelleja, kukkaistutuksia ja kadut hyvässä kunnossa. Varmaankin EU rahoilla rakennettuja, mutta hyvin oli varat käytetty.

Näyttelypaikka oli lentokentän ruohikolla, joka sijaitsi metsän reunassa. Siellä oli hyvä lenkittää koiria. Bajamajat, ravintolapalvelut ja vesipiste oli viritetty niin kuin pitääkin. Näyttelyn henkilökunta oli huomattavasti asiantuntevampaa kuin Pariisissa... Mutta ne venäläiset... että osaavat olla ärsyttäviä maailman omistajia. Kiilaavat  röyhkeästi jonojen ohi, eivät varmasti kerää koiriensa jätöksiä. Mutta nehän ovat samanlaisia missäpäin maailmaa tahansa, varsinkin vanhoissa alusmaissaan.

Viimeiset koitokset, Erikoisnäyttelyt ovat vielä jäljellä. Sittenpä näyttelykausi on melkein siinä. Hyvä maku jäi, kun näitä enkkujen kasvua vähän pelon sekaisella tunteella seurattiin. Onneksi kuitenkin hyvä rakenne ja muut rodun tunnusmerkit riittivät hyviin tuloksiin. Vaikka tietenkin kaikkein tärkeintä on se, että ovat täysipäisiä ja huisin kivoja koiria. Kelpolemmikkejä.

Billiekin pääsi mökille jahtaamaan sorsia. Kuva otettiin perjantaina, lauantaina sorsien oli parasta olla puolenpäivän jälkeen jossain takamailla. Sorsastus alkoi.

Sauna on lämpiämässä. Täytyypä tallettaa talven varalle tämä hieno olotila. Tyyni järvi, auringon lasku ja hiljaisuus. Selänpesijä tulee tosin vasta huomenna. Onneksi on Luumu, se on meidän perheen innokkain saunoja. Yksin ei tarvitse parvessa istua.

Lauantaina Joni oli purjehtimassa pipo päässä ja pilkkihaalarit yllä. Teemu suoristi laituria. Aikamoinen jäämies.

Niin järkyttävää ja surullista kuin Norjassa tapahtunut oli, uutisähkyltä ei voi välttyä. Vaikka olen uutisfriikki - Ylen Ykkönen pauhaa joka huoneessa, Hesarin luen aamuisin huolella ja vielä päälle Ilta-Sanomat (mikä totisesti on vain "huono tapa", sillä harvoin siinä on sellaista, josta ei mistään muualta ole tullut luettua tai kuultua). Verkossa kurkkaan vielä välipaloiksi ainakin Iltalehden ja Uuden Suomen. 

Eilen tuli sellainen olo, etten ostanut Ilta-Sanomaa. En kertakaikkiaan enää jaksanut median mässäilyä. Tänäänkin jää ostamatta. Uutinen ei ole se, että Mette-Marit itkee tai mitä mieltä isä-Breivik on. Kukin potee tuskansa tavallaan, mutta en edes harkinnut FB-profiiliin Norjan lipun lisäämistä.

Riittää kuin pysähdyn ihmettelemään ihmisen julmuutta ja myötäelän raskasta surua. Hiljaisesti.

Jo pelkkä hallitusneuvottelujen seuraaminen hengästyttää, millaista lie itse politiikan tekeminen? Täytyy olla rankkaa. Paljon helpompaa on hankkia elantonsa myymällä, vuokraamalla tai valmistamalla tavaroita tai palveluja. Osaavatko politiikan tekijät tyhjentää päätään? Pohtiminen ja vaihtoehtojen punnitseminen jatkuu varmaan vapaallakin, voi kotijoukkoparkoja! 

Pyörähdettiin Tallinnassa Eestin Voittaja -näyttelyssä. Tätä ennen olin viimeksi Budapestissä lokakuussa ja kotimaan näyttely taisi olla Eckerö sitä ennen! Olipa kiva lähteä reissuun. Siellä sai päänsä tyhjennettyä numeroista tyystin. Ja olihan se jännittävääkin, hörökorvalapset vietiin ensimmäisen kerran viralliseen näyttelyyn. Ensimmäiset omat ETT-kasvatit. Rima omassa jalostustyössä onkin tavallista korkeammalla. Kun sain Havin, oli se harvinaisen onnistunut ostos. Kerrankin kävi munkki meikäläisellä! Mutta jos yritän pistää paremmaksi, tarvitaan tuuria lisää aimo annos.

Olen kyllä tyytyväinen Willen ja Havin aikaansaannoksiin. Voittajanäyttelyssä Havi vielä voitti penskansa.

Mikko Marttinen oli onnistunut näpsäisemaan kivan otoksen Havista Kalevi Stadionilla. Esiintymistyyli on Ransulla ja Rellulla samanlainen. Ne seisovat hyvin kaikilla raajoillaan ja liikkuvat halukkaasti eteen, varsinkin jos edellä on vetoapua. Anne Sume marmatti pentujen koosta - ja ihan syystä. Toivoisin itsekin niiden olevan edes äitinsä kokoisia. 

Terrierien Erikoisnäyttelyssä sitten Walter Jungblut sanoi että koolla ei ole hänelle niin väliä jos tyyppi on oikea ja rakenne terve. Niinpä Rellu voitti ensin äitinsä narttukehässä ja Ransu vei koko potin! Tuloksesta voisin iloita, että nytpä voitin koirani kasvattajan! Riemusta en sentään ihan hyppinyt, sillä omista kasvateista olen sen verran kriittinen. Tähän lähtöön mielestäni Richard on edelleen onnistunut paremmin. 

Billie Jean oli mukana ja sille rapsahti EEW-11 -titteli, serti ja CACIB. Seuraavana päivänä borderit teki ruotsalainen Ann Rode. Aluspaitasillaan ollut Billie saikin häneltä EH:n - loistoarvostelun kera. Toki olin iloinen että Bille sai Voittaja-näyttelystä helpohkon tittelin ja CACIBIn. Mutta oikeasti oli kunnioitettavaa, että seuraavan päivän tuomarilla oli munaa olla antamatta kehän ainoalle aikuiselle nartulle erinomaista - vaikka kyseessä ei ole huono koira. Karva menee ja joskus ei tulekaan, mutta kyllä sen puutteesta täytyy pudottaa palkintosija. Jos vaan mahdollista, haluan näyttää Ann Rodelle joskus Billien kunnon karvassa. 

Jos enkun koolla ei ole niin väliä, niin kyllä borderin karvalla on. Isompikin enkku pystyy tappamaan rottia, mutta alaston borderi on aika heikoilla otellessaan luolassa ketun kanssa. 

Vaikka mukanamme oli aikamoinen lauma rekkuja; borderit Luka ja Billie, enkut Havi, Rellu ja Ransu, reissu sujui paremmin kuin hyvin. Enkuilla oli pienessä huoneessa ihan omat juttunsa, joita borderit seurasivat ihmeissään. Luka vetäytyikin sängyn alle rauhaan, kun hörökorvat jytistivät sängyllä ja ympäri huonetta. Kiitos Ninnulle matkaseurasta ja pitkästä pinnasta.

Lähdetään siitä että en välitä katsoa jääkiekkoa. Liian nopea peli, mutta hidastuksia hyvistä suorituksista on hauska katsoa ja tietysti iloita suomalaisten menestyksestä. Sitäpaitsi lätkää tulee joka tuutista aivan liikaa. Miten porukat jaksavat intohimoisesti seurata kaikkea? Sarjalähetykset voisivat puolestani hyvin siirtyä maksullisille kanaville. Urheiluruudun parhaat palat riittäisivät minulle. Koskaan en ole ollut jäähallissa katsomassa yhtäkään matsia. Kakarana kaverit pelasivat ja käytiin joskus hurraamassa, mutta siihen aikaan pelattiin ulkosalla kaukalossa.

Miten sattuikaan, surffasin täällä mökillä kanavia juuri kun Granlundin poika teki sen hienon maalin. Täytyy olla pojalla hoksottimet kohdallaan, kun nopeassa tilanteessa pystyi toimimaan niin älykkäästi ja taitavasti. Ylen nettisivuilta löytyi Jari Kurrin kommentti, ettei 80-luvulla ei tuollaisia tehty. Ei varmaankaan, ihmisen liikkuminen ja lajit ovat muuttuneet perusteellisesti noista ajoista. Monet extreme-lajit ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia ihmisen liikkumiseen. Nuoret ovat nykyisin  monilahjakkuuksia kehonsa hallinnassa. Pesäpallon ja jääkiekon yhdistäminen silmänräpäyksessä on hyvä esimerkki hienosta tilannetajusta.

Kolmatta erää en jaksanut yrittää tuijottaa. Pakko on kuitenkin paljastaa, että kun aamuyöstä kävin vessassa, avasin teksti-tv:n tarkistaakseni tuloksen!

Toivottavasti venäläiset eivät ole nyt niin katkeria, että jättäisivät äänestämättä Paradise Oscaria. Jos Da Da Dam ei voita, on se ilmeisimmin lätkän syy. Siinä tapauksessa Leijonien on sunnuntaina parasta pieksää Ruotsi, että edes jotain voitettaisiin.

Torilla tavataan!

Voi ei, nythän se myrkyn lykkäsi! Hienoa että hallitusneuvottelut liikahtivat ja tukipakettiin väännettiin järkevä sisältö. Mutta jos tämä tarkoittaa sitä, että Soinin kopla ei mahdu hallitukseen, kuka jaksaa kuunnella persujen oppositiovääntöä seuraavat neljä vuotta?  Ehkä jättäytyvätkin tekemään jo seuraavien vaalien petauspolitiikkaa? Hallitustyö vähentäisi suosiota, jos varsinkin joutuisivat tekemään paljon kompromisseja. Ja kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa oleminen vähentää kannatusta. Ainakin kepulaisten mukaan.

Nyt EU-taouspolitiikan on parasta onnistua, vain sillä päästäisiin koko persuista eroon. Soinin mukaan tukipaketti oli lähes ainoa asia, mistä ei voitu neuvotella pätkäkään. Loput hallitusohjelmakaavailuista on siis persujenkin hyväksyttävissä.  Jos persujen oppositiopolitiikka on kovin ärhäkkää, on se sitä siis ainoastaan politiikan tekemisen vuoksi. 

Arvelen, että Soinia olisi ajatus vallasta kutkuttanut kivasti, mutta pietarit, ulkomaalaisten vihaajat ja muu lautataaplaajat eivät sitä hyväksyneet.  Heillä ei ehkä ole samanlaista käsitystä vallan ihanasta mausta, protesti on enemmän heidän juttunsa. 

Kyllä on hienoa olla täällä taas! Kovasti koetelleen talven jälkeen, elämä voittaa - vai voittaako?

Jo toinen raskas saattomatka tänä keväänä on takana. Edellisessä puhutteli yksinäisyys, tässä viimeisessä kumppanuus. Ikävä toisen luo on jotakin sellaista, mitä sitä ei voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokee. Näin minulle kerrottiin. Kuinka kovasti se koskeekaan, kun jo vieressä katseleminen satuttaa?

Kirstin muistosanat Colinille:

Tule luokseni unessa silloin,
kun minulla vaikeinta on,
kun kaipuu on lohduton.
Luokses kun saavun, milloin,
olethan vastassa silloin.

Voi kuinka totta tuo on! Se, joka nuo sanat saattaa kumppanilleen, on oikeasti rakastanut ja saanut rakkautta.

Hyvä kumppanuus on elämän voimavara, kun vain joskus muistaisi kertoa sille toisellekin. Edes joskus.

Täytyy mainita asiasta tänään. Ettei unohtuisi.

Itseltäkään.

Ennustukseni persujen kannatusprosentista meni puolesti pieleen! Eipä olisi ikinä uskonut, kuinka moni meni Iivisniemen paksuposken populistipuheiden lankaan. Nyt sitä naamaa joutuu katselemaan jatkuvasti, pentele. Hyvin olisi joutanut pysymään Brysselissä. 

Pääministeriennustukseni toteutui, Urpilaisenkaan ei tarvitse jatkuvasti hyökkiä kun istutetaan hallitukseen. Onkohan Kiviniemi vähemän ärsyttävä oppotitiossa kuin Urpilainen? 

Kaksi pentua lähti koteihinsa, jihuu ja hyvää matkaa!

Valoa alkaa pilkottamaan jokakeväisen työputken päässä. Neljä veroilmoitusta on tehty ja jätetty ihan ajoissa. Kaksi tilinpäätöstä vielä tekemättä, mutta ovat hyvässä vaiheessa ja valmistunevat ajoissa. Mukavaa kun hyvällä omalla tunnolla voi kurkkia näyttelykalentereita - mihin oikein suuntaisi kun vapaus koittaa!

Aika ajoin tulee olo, että olisi kiva päästä kauemmaksikin kuin Tuomarinkartanoon tai Lahteen. No juu, onhan Kajaani ja Joensuukin olemassa... mutta että oikein ulkomaille. Siinä surffaillessa tulin eksyneeksi Ukrainan huhtikuisen näyttelyn aikataulusivulle. Pisti miettimään, että siellähän on hieno tuomaritarjonta, parempi kuin monessa kotimaisessa näytelmässä! Suomalaisiakin aikamoinen joukkio. Hyvin ovat oivaltaneet millä saadaan näyttelyn statusta nostettua. Ja ehkä koirien tasoakin. Minä ainakin arvostan täsmälleen yhtä paljon Hans Lehtisen CACIBia, oli se saatu sitten Pasilassa tai Kiovassa!

Sitäpaitsi näyttelymatkan suunnittelu on se paras vaihe. Voi haaveilla parhaillaan kotona olevista, melkein luovutusikäisistä pennuista uusia matkakavereita ensi vuodelle. Kenen kanssa lähtisi Salzburgiin? Romaniassa en ole käynyt, eikö koiranäyttely olisi hyvä syy?

Kävin jo äänestämässä, vaalipäivänä on borderien rotupäivä. Enkä äänestänyt Soinia, sen voin paljastaa. Tiedän että tämä ääneni ei mene hukkaan. Sinänsä kiitos Soinille ja porukoille, vaali-illasta tulee jännittävä. Kuinkahan moni antaa jymäyttää itsensä pelkillä puheilla. Veikkaan että persujen prosentti lähentee ennemminkin kymmentä kuin kahta. Semmoisen prosentin populismiin langenneita suomalainen yhteiskunta onneksi sietää yskimättä.

Kataisesta tulee pääministeri, Stubb saa jatkaa ulkoministerinä. Mutta hitto, uskaltaisko antaa rahasalkun Kiviniemelle? Hän tosin on siedettävin kepulainen. Sateenkaarihallitus olisi siitä kiva, että Urpilaisen oppositioräksyttäminen loppuisi. Se levy on jo kuultu. Jonkun pitäisi kyllä alkaa tosissaan touhuamaan vaihtoehtoja ydinvoimalle. Tässä asiassa en luota enää vihreisiin. Arhinmäki on söpö. Ja niin tosissaan vasemmistolainen, se tekee hänestä vielä söpömmän. Valitettavasti ei vain vakavasti otettavan, hänen aatteensa toimivuus on jo huonoksi todistettu. Vähän niinkuin minunkin haaveeni ydinvoimavapaasta ympäristöstä. 

Ensi viikolla huushollistamme tulee pentuvapaa ympäristö. Mutta että ovat taas niin fiksuja ja hienoja kakaroita! Heräsin aamulla kuudelta, pentulassa ei yhtään kakkakasaa! Pennut juoksivat kilvan pihalle; harmi ettei sattunut kamera mukaan, olisi saanut hauskan kuvan kun viisi kuusiviikkoista pentua kykki ritirinnan pihan ainoalla pälvellä vääntämässä aamutorttua! Ah, tätä kasvattajan ihanuutta!

Talvenselän murheista on selvitty ja taas on voimia olla vihainen.

Lueskelin Koiramme-lehteä iltalukemisena ja uni karkasi. Labradorien rekisteröntiasiassa Kennelliitto taas kerran on jyrännyt rotujärjestön yli. Oli helppoa ymmärtää, että labradoriväki ei ymmärrä. Vaikka opaskoira onkin labukka, niiden oppaiden jalostusvalinnoissa on käytetty aivan toisia kriteerejä mitä rotujärjestö vaalii. Vaikka varmaan juuri ne ominaisuudet ovat alunperin olleet perusteena opaskoirien jalostamiselle. Maallikkokin ymmärtää, että opaskoiralta vaaditaan aivan eri asioita kuin metästävältä noutajalta.

Sama kävi pari vuotta sitten englanninkääpiöterriereissä. Kennelliitto päätti mitä päätti, kuulematta rotujärjestöä. Borderterrieriväkeä simputettiin JTO:n hyväksymisessä niin, että sen voimassaoloajasta meni puolet pilkkujen paikkojen korjailuun. Lopputulema oli se, että nyt JTO palvelee Kennelliiton tahtoa, ei rotua. Mutta näillä on mentävä.

Koirat muuttuvat ja niiden käyttö muuttuu. Borderterriereissä jalostetaan nyt urheiluvälineitä. Lähtötilanne oli sama kuin labukoissa, borderi valikoitui rodun käyttöminaisuuksien vuoksi esim. agilityradoille. Sopiva koko, terveeltä näyttävä rakenne, innokkuus, saalistusvietti. Mutta onko se menossa liian pitkälle? Jos muutaman sukupolven agilityjalostuksen jälkeen borderi vietäisiin luolille, miten se toimisi? Olisiko koira muuttunut järkevästä painostajasta teräväksi tappajaksi? Miten arki sujuisi, eihän vain jatkuva stressitason ylläpitäminen tekisi borderista hermostunutta? Pitäisikö harkita agilitybordereiden rekisteröimistä SAGiin?

Jos koira muuttuu käytön mukaan, niin käy ihmisillekin. Siinä tilanteessa ovat myös juuri nyt kansanedustajaehdokkaat. Heidän aluperäinen käyttötarkoituksensa on pitää yllä maamme hyvinvointia ja tasa-arvoa, kukin omilla keinoillaan. En pelkää persuja enkä muitakaan populistipuolueita, jos vaikka pääsisivätkin vallan kahvaan kiinni. Tavallisen tallaajan arki ei tästä muutu, virkamieshallinto pitää siitä huolen ja hyvä niin. Ulkoministeri Stubb on muuten niitä harvoja ministereitä, joka avoimesti kiittää ministeriönsä virkamiehiä ja luottaa heihin kuin vuoreen. 

Kukas oikeasti johtaa Kennelliittoa ja seisoo vuosien varrella tehtyjen huonojenkin päätösten takana? Vuoden alussa tullutta näyttelysääntöuudistusta on kiitelty kilvan ja kaikilla rintamilla. Paluu entiseen on ollut kaikille mieleen. Kuka ihmeessä sai aikaan ja millä keinoilla ne huonot säännöt, vaikka kaikki muut jo silloin tiesivät, että pieleen menee? Viranhaltijat?

Kuka oikeasti vie narussa ja ketä?

Liisin saattotilaisuus oli eilen. Yksinkertainen, kunnioittava ja kaunis, ilman krumeluureja.

Kirjoituksen otsikoksi olisi käypänen tuon edellisen mietelmän otsikko; Sanat vähissä.

Perjantaina 4.2. Liisi nukkui ikiuneen Kirkkonummella. Uutista oli jo odotettu pelonsekaisin tuntein, Liisin voimat olivat ehtyneet syksyn mittaan monen sairauden murjomana. 

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana borderiväen yhteisöllisyys näytti voimansa. Liisin ollessa sairaalassa, "kodinturvajoukot" olivat vuorollaan hoitamassa taloa ja eläimiä, kuka miten milloinkin kykeni. Pian näytti ilmeiseltä, että koirat ja kisuli tarvitsevat uudet, pysyvät kodit. Miten sattuikaan, eräs kasvattini oli lähtenyt äskettäin 14-vuotiaana autuaammille kettumetsille ja omistaja soitti ja kyseli pentusuunnitelmiani. Pentu ei ollutkaan ihan välttämätön ja Inki lähti paikkaamaan vapautunutta koiran pestiä ainoaksi ja rakastetuksi koiraksi. Se sopii rauhalliselle Inkille erinomaisesti. 

Riivis ei itse kelpuuttanut ensimmäistä kotia. Se olisi saanut kaverikseen kaksi borderipoikaa, mutta ei kertakaikkiaan hyväksynyt näitä velloksia. Saattaja ei tohtinut sitä jättää murjottamaan ja otti käyttöön suunnitelma been, eli toisen kotiehdokkaan. Siellä asustellut Repe-poika oli Riiviksestä ihana - ja tunne oli molemminpuolinen!  Surun keskellä molempien tyttöjen uusi tulevaisuus näyttää hyvältä. Ja kun vielä Räpsy-kissan korjasi omakseen tuttu hoitaja, oli viimeinenkin huoli hoidettu eläinten osalta.

Liisiltä opin paljon. Menneinä aikoina asiat olivat niin toisin! Siihen aikaan kun hän aloitti, edes koukkuhännistä ja purentavioista ei saanut juuri puhua. Viat ja sairaudet kulkivat hys-hys tietona pienessä piirissä.

Liisi oli kuitenkin aikaansa edellä, hän lie ensimmäisiä kasvattajia joilla oli oma tietokone ja tietokanta joskus 80-90 lukujen taitteessa! Nykymittapuun mukaan hyvin alkeellinen, tulosteena sai aakkosjärjestyksessä koiran nimen ja sen vanhemmat. Näistä hän sitten käsin kokosi upealla käsialallaan monen polven sukutauluja esipainettuihin A3-kokoisiin pohjiin. Siihen aikaan ei kiirettä ollut, Liisi kirjoitteli kymmeniä erilaisia yhdistelmien suunnitelmia - kaikki käsin! Niihin hän myös merkitsi tiedossaan olevat viat ja sairaudet, niistä oli helpompi hahmottaa mahdolliset yhdistelmän riskit. 

Hän keräsi koirien ja niiden vanhempien tietoja englantilaisista vuosikirjoista. Kerran Liisi kääntyi Ann Roslin-Williamsin puoleen ja pyysi englantilaisten sukupuukoirien nimiä tietokantaansa varten ja sai tylyn vastauksen: koiria ei jalosteta sukutaulujen perusteella!  Siihen aikaan sukutaulut olivat jotenkin henkilökohtaista omaisuutta, eikä niitä viljelty ympäriinsä. Rekisterikirjaa saatettiin kyseljälle vilauttaa ohimennen. 

Liisin innoittamana lähdin ensimmäisen kerran Cruftsiin vuonna 1993. Retkestä on matkakertomus kotisivuillani Linkit/Jutut. Kävimme yhdessä Englannissa eri näyttelyissä ja kennelvierailuilla toistakymmentä kertaa. Retki Edinburgiin oli ikimuistoinen, katselimme hotellissa Euroviisuja kun Lordi röhisi voittoon! Windsorin näyttely oli mahtava kesäkohde, Ladies Kennel Club taas pettymys, koska NECissä ei ollut mattojakaan ja siellä on totuttu Cruftsin vihreään verkaan! Klubien Erikoisnäyttelyt olivat vertaansa vailla, kolmatta sataa borderia yhden päivän aikana. Hexhamin Millennium -pyhiinvaelluksesta vuonna 2000 on myös juttu kotisivuillani.

Olen kiitollinen ja ylpeä siitä, että sain käydä Terras-korkeakoulua. Borderin 4/10 -numerossa kirjoitin siitä, kuinka aktiivinen rotuihminen vetää pennunostajansa mukaan aktiivitoimintaan. Liisi totisesti teki niin, kun sain häneltä ensimmäisen borderini Terras Sinitimantin vuonna 1991. Hän vei minut mukanaan jalostustoimikuntaan ja tekemään kanssaan lehteä. Yhdessä solmimme yhteyksiä ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa myöten. Liisi kertoi hurjia tarinoita "vanhoista hyvistä ajoista" Terriklubin aikaan - olin mukana monilla Kettupäivillä tarinoiden myötä.

Tulee vielä monia hetkiä, kun olen tarttumassa puhelimeen: "Täytyypä tarkistaa asia Liisiltä!" 

Miten lie hurahtanut näin monta kuukautta kirjoittamatta sanaakaan. Ei niin, etteikö olisi tapahtunut kirjoittamisen arvoista, mutta sanat ovat olleet jotenkin hukassa.

Puhdin vei ehkä Borderi-lehden joulunumero ja vähän sekin, että sain vihdoinkin saatettua loppuun jo pitkän aikaa sitten tekemäni päätöksen, että toimituskunnassa roikkuminen saa jäädä. Roikkumista se on siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei ole enää mitään järkevää annettavaa. 

Aikaa on mennyt myös Bemerin myötä uuden opiskeluun. Näin vanhemmiten asioiden omaksuminen ottaa enemmän aikaa. Hitto, olisi sittenkin pitänyt olla tarkkana terveystiedon tunneilla, ettei tarvitsisi nyt alkaa pänttäämään soluoppia. No, nyt opiskelua siivittää aito innostus ja halu tietää, vaikka mitokondriot pyörivät päässä iloisesti hyrränä sikin ja sokin! Tämäkin tieto lisää tuskaa; kuinka monelle olisikaan apua erilaisiin vaivoihin kahdeksan minuutin pötköttelystä kaksi kertaa päivässä. Täytyy kuitenkin yrittää pitää suurimmat mölyt mahassa ja yrittää hillitä omaa innostusta. Hermothan siinä menee ympäristöllä, kun yksi paasaa solujen happitasosta ja ravinteista ja kuonista posket punaisena. Anteeksi, ympäristö! Mutta kun tämä on niin hieno juttu...

Sitten osui kohdalleni toinenkin addiktiin mittoihin kasvanut juttu; Border Terrier Pedigree Database

Siis vau, mikä jalostuksen työkalupakki! Tietokantaan on syötetty nyt yli 26000 koiraa, maailmanlaajuisesti. Lisäksi siihen voi lisätä kuvia sekä terveystietoa. Ohjelmassa voi tehdä testiyhdistelmän. Koiranettiin verrattuna se on pian yliveto jalostustyökalu kansainvälisyyden, kuvapankin ja vapaamuotoisten terveystietojen vuoksi. Ohjelman ylläpito on kiinnostunut kehittämään sitä, jos talkooapua löytyy. Harmi, etten osaa koodata. Tai ehkä se on hyväkin, häipyisin muutoin bittien ihmeelliseen maailmaan ihan umpsukkeluksiin

Mimosa kävi tsekkaamaassa joulun pyhinä, onko Kille pukki vai tonttu. Ei ollut tonttu, ei. Toivottavasti helmikuun loppupuolella saamme pikkubordereita. Ja Rellulle leikkikavereita. Vaikuttaa että siitä kasvaa kuitenkin ihan täysipäinen pentu, vaikka on saanut olla turhan tiiviisti kotivalona näiden pakkasten vuoksi. Nyt on onneksi lauhtunut sen verran, että se on päässyt mukaan lenkeille. Iloisesti jaksaa juosta mukana.

Vuoden alku tietää tilinpäätöshommien alkamista. Koiranäytelmiin en ehdi, paitsi jos noita hörökorvasisaruksia veisi pentumittelöihin harjoittelemaan.  Tiedän, että tarvitsen jossain vaiheessa breikin ja buukkasin pikaisen Cruftsin matkan puhtaasti mielenterveyssyistä. Aikataulullisestikin se onnistuu hyvin, koska Mimosan mahdolliset pennut ovat silloin pariviikkoisia ja toisen "mummon" nuuhkittavina.  Birminghamin reissua odotellessa numeroiden järjestykseen laittaminenkin sujuu rattoisammin. 

Tämä vääränmielinen ei ilmoita ainuttakaan koiraa Kennelikerhon suurnäyttelyihin joulukuussa. Mein rahoilla ei henkilökunnan joulurahakassaa kartuteta. Näyttelyttämisiässä olevia rekkujani on tällä hetkellä neljä, joiden kalliimpi ilmoittautumismaksupotti olisi maksanut 4 x 75 € x 2 näyttelyä = 600 €!

Koska koiranäyttelyssä pitää olla kivaakin - mieluummin vielä matkusaspekti, päätin Messarin sijasta lähteä marraskuun lopussa järjestettävään 2 x Budapest INT + Terrierien Erkkariin. Lennot ja hotelli maksoivat tasan 400 euroa, ilmot satasen. Jää vielä satanen törsättävääkin! Jos nyt koiranäyttelyissä pitää jotain säästää, niin tässä on aika mukava tapa. Eikä tarvitse jonottaa pakkasessa parkkiin sekä sisälle halliin, vessaan, kahville, tungeksia käytävillä ja kauhistella koirien kanssa pissipaikkaa! Hmm. mistähän jään paitsi, mitä jään kaipaamaan? Tuskin mitään.

Eipä Messarikaan meikäläistä jää kaipaamaan, tulijoita riittää. Kuten ruotsalainen tuttuni, jonka piti ilmoittaa sinne koiransa, mutta vahingossa täpitti Jyväskylän näyttelyjen luettelosta. Huomasi Showlinkin vahvistuksesta mitä tuli tehtyä ja otti sinne yhteyttä. Josta tuli tyly vastaus: Emme voi vaihtaa ilmoittautumista toiseen näyttelyyn. Piste. Miksei voi? Voiko joku muu? Keneen virheen tehnyt asiakas voisi ottaa yhteyttä asian oikaisemiseksi? Huoh.

Autokilpailupuolella asiat on vieläkin hurjemmin. Sielläkin on ulkoistettu palvelut, joita keskusliiton säännöillä määräillään. Mutta esim. rallia ajetaan yhden merkkisillä renkailla ja toisen toimittamilla bensoilla. Sopimuksesta kilahtaa mojova summa henkilökunnan joulurahakassaan. Kilpailijoiden maksama hinta on se, minkä yksinoikeuden ostanut toimittajayritys määrää. Halpaa?

Toivottavasti Kennelikerho ei keksi, että keskitetyllä muonasopimuksella voisi myös rahastaa. Kaikkien Kennelikerhon alaiseen toimintaan osallistuvien koirien pitäisi syödä yhden merkkistä ruokaa. Ruuassa olisi kakan värjäävää ainetta ja jos näyttelypaikalla ei tulisikaan vihreää pökälettä, sakkoja rapsahtaisi .

Eri mieltä saa olla, muttei väärää mieltä. Vääränmielisille on annettu "vapautuksia" talkoohenkeen perustuvista luottamustoimista. Niin auto- kuin koirahommissakin. 

Olen mieluusti väärää mieltä ja oikeassa kuin samaa mieltä ja väärässä. 

Tässä sitä ollaan. Pentu on jäämässä kotiin, eikä sillä ole nimeä. Havukaisen tytär voisi olla Puikkonen, onhan se semmoinen puikulapää. Tai sitten jos Haviin saa liekin Sytyllä? Liekki olisi ihan kiva, mutta mielikuvayhteys Liekki-sonniin on liian suuri . Pennulla on tosi voimakas hajurauhanen päässä, miten olisi Myski? Äh, siitä sitten tulee mieleen härkä. Alyssa Ashleylla on puhtaan myskin tuoksuinen hajuvesi - Ashley? Ehkä parempi kuin sonni tai härkä.

Keneltä tämä näyttää?

Itsensä ja omansa, niin se vaan on!

Vale, emävale, tilasto, kepu. Olkoon tämä uusi vertailuaste vaikka kepulatiivi. Esimerkki kepulatiivista: Mauri pettää peräti itseään, käyttää peruukkia ja piilokorkoja.

Nyt koko kepusakki petti Matin, jättivät yksinään tuskailemaan mahdollisen  jääviytensä ja kipeän liikavarpaan kanssa. Mari on omaksunut hienosti kepulaisuuden: "Tämä asia ei koske nykyjohtoa". Tai että Nuorisosäätiöllä ja Keskustapuolueella ei ole mitään tekemistä keskenään. Kohta joku väittää tosissaan: "Vanhanen ei ole koskaan ollut edes Keskustapuolueen jäsen." Onhan siellä ollut haamujäseniä muutenkin pilvin pimein. Äh, millä tämän valtakunnanoikeusmässäilyn taas jaksaa kahlata läpi!  

Lisäväriä ruskan jälkeiseen harmaaseen syksyyn tuo onneksi mielenkiintoinen Kennelikerhon yleiskokous. Laittakaapa päivämäärä muistiin, Hanasaari 21.11. Jos olet jäsen, etkä pääse paikalle, muista toimittaa valtakirja (toiselle henkilöjäsenelle tai jäsenyhdistykselle osoitettuna) liiton toimistoon vähintään 21 päivää ennen kokousta. Uskon että henkilömuutoksia on tulossa.

Muuttuuko meininki, se jää nähtäväksi. 

Olen joutunut haukkomaan henkeä jo jonkin aikaa koiraharrastukseni vuoksi.  

Harrastan kahta eri rotua ja kuulun alan ylimpään keskusliittoon jonka toiminta-ajatuksena on edistää puhdasrotuisten koirien kasvatusta. Menneen talven lumia on jo se, että Kennelikerho antoi tukensa yhdistää toiseen rotuun kuuluvia tuontikoiria omistajan ilmoituksella. Englanninkääpiöterrierieitä en tunne vielä niin hyvin, että osaisin arvioida onko se hyväksi vai pahaksi. Lähinnä vastustan sitä tapaa, miten liitto tässäkin asiassa toimi.

Nyt borderterriereissä tuodaan villinä ulkomailta koiria, joiden taustojen huhutaan olevan jotakin muuta kuin puhdasrotuisia. Tuontien ilmiasu tukee näitä pelottavia väitteitä. 

Kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana en ole laskenut aikaa, kilometrejä, bensalitroja, euroja, huolta, murhetta, iloa ja surua mitä olen antanut borderterriereille. Niin omille kuin muidenkin kasvateille tai kerholle tai kansainväliselle yhteydenpidolle. Siksi pistää todella vihaksi jos kaikki on ollut turhaa ja mennyt hukkaan. 

Ihan sama jos tuodaan koiria ja teetetään niillä pentuja, ostaja löytyy aina. Mutta jos sekarotutaustainen pentu myydään hyväuskoiselle ostajalle puhdasrotuisena - parhaassa tapauksessa vielä jalostuskäyttöön, se ei voi olla rodulle hyväksi! Joku vääräleuka tuohon toteaisi, että Kennelikerhon jalostustiedevaliokunta taputtaa käsiään geenipoolin laajenemisen vuoksi. Mutta oikeasti, mitä vaikkapa walesinterrierillä on annettavana borderterrierille? Cheviot-vuorilla käy pian kuhina, kun esi-isät alkavat kääntyilemään haudoissaan... 

Myös jalostusluvan saa nykyisin helposti. Näyttelyssä kuin näyttelyssä napsahtaa tulos. Eikä näytä olevan niin väliä onko tulostakaan, pentuja voi teettää ja rekisteröidä kuka vain - vapaan maan etuja.

Yhä enemmän näyttelyissä on arvostelemassa tuomareita, joiden nimeä en osaa lausua. Mutta ei se mitään, borderitkin tuppaavat olemaan sellaisia, joiden nimissä on tälle savolaiselle aivan liikaa konsonantteja.

Tälläydyin hyvissä ajoin ralliradion ääreen Rautajärvelle. Siis ei mitään nettiradiota, vaan radioradio, jota voin kuunnella tuvassa ja terassilla olevista vehkeistä. Jotain rallipalkintoja nekin (Lue: vanhoja, mustia ja isoja, toimivat kuitenkin, ei mitään putkivehkeitä sentään!).

Tulin tänne jo eilen Tuuloksen kautta, mistä löysin tuttavani Neten yli 30 vuoden takaa. Kylässä oli myös sisarensa Hankku Timo-puoliskoineen Ruotsista. Neten kanssa emme ole tavanneet vuosikausiin, mutta niin vain juttu jatkui siitä mihin viimeksi jäätiin. Ja yhtä helppoa se oli myös tyttärensä Ninan kanssa, jonka tapasin viimeksi about 34 vuotta sitten - vatsassa äitinsä ja isänsä häissä. Upea valokuvaaja, tässä linkki.

Olipa mukava kuunnella rallimuumioradiota! Radio Suomi vai-mikä-lie, se mitä kuuntelen aina kotonakin. Ysinelonen. Mistä tulee uutisia, asiaohjelmia,  ajankohtaista ja uutisia. Musiikki on laidasta laitaan. Teemu hermostuu varsinkin viikonloppuisin kun mainosradioiden maksettuja soittolistarumputuksia ei kuulu.  Maksan ilolla vuosittain maksun, ettei tarvitse kuunnella mainosten toistoja.

"Raad-iioo-tyyh-mänee-ee-en!!!", youknow.

Rallimuumioradiossa oli mukava henki, ihan niinkuin ralliväen keskuudessa konsanaan. Pientä piikkiä  ja naljailua ja röhönaurut päälle. Sekin on sellainen pieni piiri pyörii, kuten koiraväki. 60- ja 70-luvuilla molemmissa lajeissa mukana olleet ovat rakentaneet jotakin niin suurta, että harva sen tänä päivänä ymmärtää. 

Monet ralliohjelmaan soittaneet haikailivat vanhoja, esimerkiksi Ouninpohjan perään. Pätkää ei voi ajaa, kun järjestäjää ei löydy. Siinäpä olisi mille tahansa isolle toimivalle ryhmälle tekemisen paikka. En tiedä onko koira- ja ralliporukka koskaan lyöneet hynttyitä yhteen, mutta villi veikkaus olisi, että kannattaisi kokeilla!

Molemmissa mukana huseeranneena, yhtä hulluja kaikki tyynni. Luulen että toimisi! Vuoroin vieraissa; lähistön koiraharrastajat Ouniin järkkäreiksi ja rallimiehet näyttelyyn liikenteen ohjaajiksi. Molemmat voisivat tuplata talkoolaisten nuppiluvun! Molemmat porukat voisi laittaa toisilleen semmoisiin hommiin, ettei niin väliä vaikkei itse mitään näkisikään. Rallimiehiä ei ehkä kiinnosta koirat tai päinvastoin. Toki poikkeuksia on, ihan molempien lajien huipputasollakin.

Tämän idean tarjoan taas - ihan for free! Tai voisin kupin kahvia ottaa. Maidolla.

Vaikka kuinka kuumaa olisi. En tosin ole pahoillani vaikka lämpöennätysten tehtailu loppuisi. Täällä mökillä on melko siedettävää. Lahdelta puhaltaa vilvoittava tuuli. Ilmamittari näyttää varjossa +31 ja vesimittari +28. Lueskelin mökkipäiväkirjaa ja 1997, 1999 sekä 2001 samaan aikaan vesi on ollut +25. Taisi tulla Rautajärvellekin uusi veden lämpöennätys! Suomen uusi lämpöennätys mitattiin tänään Lammilla +34,2 C , eikä ole kovin kaukana täältä.

Hikisestä olosta huolimatta jynssäsin taas pari matonpätkää. Pakko oli käydä itsekin järvessä pulahtamassa joka kerran kun vaihdoin maton puolta. Niin, ja urheilin heti aamusta järvihölkän muodossa! Katselin taannoin telkkarista kun tädit kehuivat vesijuoksuvyötä ja sen käyttöä luonnonvesissä. Uimahalliin ei meitsiä saa kirveelläkään. Rautajärvessä on huomattavasti vähemmän klooria ja sen lämmittämiseen ei tarvita ydinvoimaa, siispä voin luomuvilliintyä ja hommasin vesijuoksuvyön. Joko mulla on (hyvinkin mahdollista) sikahuono kunto, tai sitten  vesijuoksentelu on todella tehokasta! Lenkkini oli kymmenen metriä laiturin päästä ja takaisin - kyllä pisti puuskuttamaan! Tein vielä toisen mokoman ja sitten älysin höllätä, ettei sydänparka vaan pysähdy. Syke oli varmaan parisataa. Huomenaamulla uusi lenkki, pystyisinköhän jo 15 metriä...

Sitten ne kyselevät kuinka kauan aion olla täällä, milloin menen kotiin. Mistä minä sen tietäisin ja miksi pitäisi tietää? Olen niin kauan kuin lystään. Luin ihailemani Leena Palotien muisteloja Eeva-lehdestä - riippumatossa maaten - ja hän halusi tehdä kaiken. Ja tekikin juuri sitä mitä halusi ja rakasti. Juuri nyt rakastan riippumatossa loikoilemista ja huonosti hoidettujen ihmissuhteiden parsimista. Soitin pitkästä aikaa anopillekin ja tuli itselle hyvä mieli kun kuulin anopin ilahtuneen äänen.

Toinen idolini oli Arvo Ylppö. Joka kehotti sisällyttämään elämään sopivasti kaikkea; myös viskiä ja skruuvia. Siksipä kaadan lasillisen jääkaappikylmää rutikuivaa valkkaria lasiin ja nautin. Kippis!

Ihana helle ja ihana riippumatto. Pakottaa kiireettömäksi ja paremmaksi ihmiseksi.

Kampesin itseni riippumatosta tämän kivan miniläppärin ääreen laiturille. Tätä voisin tehdä aina! Siis istua mökillä laiturilla kirjoittamassa suuria aatoksia. Mitä lienen pahaa tehnyt edellisessä elämässäni, kun leipä pitää tienamani kurjien ja tylsien numeroiden kanssa ihanien ja värikkäiden kirjainten sijaan.

Tanskanmatka on siis takana. Ja totisesti siitä kehkeytyi lähes ja ainoastaan astutusreissu. Maailmanvoittajassa oltiin väärässä kehässä väärään aikaan. Siis oli ne muut kyllä bordereita ja enkkuja, mutta meidän rekuista ei ollut mihinkään. Aivan vääränlaisia olivat. Onneksi Mimosa sijoittui borderierkkarissa luokassaan toiseksi, vähän lohdutti ja lämmitti. Tuomari Arthur Cuthbertson on sentään kuuluisa englantilainen pitkän linjan kasvattaja. Sama mies joka teki Tåpesta Cruftsissa ROPin.

On tuo Rouva Havukainen hauska pakkaus. Ensin se odotutti kuukausitolkulla juoksun alkamista ja sitten mallasi sen paremmin kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Ja mikä pieni hutsu meillä olikaan mukana! Sulhanenkin oli pökerryksissä morsion halukkuudesta. Ensitapaamisella sulho yritti olla kohtelias ja edetä maltillisesti. Havi taas ei ollut tyytyväinen moiseen vitkutteluun, vaan hyppäsi Willen selkään, näytti sekunnissa miten pitäisi toimia ja kävi taas seisomaan häntä vinossa. Siitäpä sulhanen oppi, että tämän neidon kanssa ei esileikkejä tarvita ja hoiti kaikki neljä kertaa ammattimaisella otteella ja ilman alkulöpinöitä. Tekniikassa ja ajoituksessa ei ole sanomista, mutta aina on jännitettävä onnistuiko vai ei. Pennut syntyisivät heinä-elokuun vaihteessa.

Kyllä oli upeaa katseltavaa kun Victoria ja Daniel saivat toisensa! Puitteet olivat kertakaikkisen hienot - mutta ah, se nuori rakkaus, se on aina samanlaista - oli miten kuninkaallinen tai tavis tahansa. Suloinen pari. Onnea ja kaikkea hyvää tulevaisuudellenne V&D!

Muutenkin oli kiva tirkistellä hienoa pukuloistoa ja varsinkin SVT:n puolelta asiantuntemusta. Tai mistä tiedän kuinka asiantuntijoita olivat, vakuuttavasti päästelivät nimiä ja titteleitä. Muutaman tapaamani rallihullun kruunupään toki tunnistin itsekin.

Olen tavannut heidät 80-luvulla, kun olivat silloisen Jyväskylän Suurajojen vieraina. Silloin Monacon Ruhtinas Albert oli vielä prinssi. Kuningas Kaarle Kustaa oli jo kuningas 1982, mutta jätti viisaasti Silvian kotiin. Laajavuoren yökerhossa (taisi olla siihen aikaan nimeltään Yölintu) tuskin olisi opettanut snapsilauluja, jos kuningatar olisi ollut mukana .

Juhlamenu Laajavuoren Salitintissä 27.8.1982 kuului:
Siklöjgryta
Lammstek, gratinerad med murklor
Hjorton med vispad grädde
Kaffe
Juomina oli Mineralvatten, Le Cardinal, Remy Martin V.S.O.P, Karpi-likör. Siis voi ei, oliko Le Cardinal tosiaan parasta viiniä tuohon aikaan! Kunkkuhan oli itse valinnut viinit häihin, lie ollut jo tuolloin vajaa 30 vuotta sitten viiniasiantuntija...

Myös nykyinen Jordanian kuningas Abdullah oli 80-luvun lopulla rallista tykkäävä prinssi. Sini oli mukanani muutaman viikon keikkahommissa, koska hänen eväänsä oli siellä missä minäkin. Lastenhoitaja kärräili vauvaa päivät vaunuissa ja toi hänet luokseni syömään. Odottelimme Abdullahia lehdistökeskukseen virailulle ja minun piti esittelemäni keskus prinssille. Tytölle tuli nälkä ja olin juuri lopettemassa imettämistä takahuoneessa kun prinssin seurue saapui. Eihän siinä muuta kuin paidannapit äkkiä kiinni ja toivottamaan tuleva kuningas tervetulleeksi! Voi niitä aikoja.

Pennuista kolme jo lähti, tyttö lähtee Norjaan torstaina ja viimeinen poika haetaan perjantaina. Kunnon kennelämmä alkaisi heti siivoamaan, mutta meitsi painelee mökille! Joku tolkku se pitää olla. Olen luutunnut lattioita viimeiset viikot just sen verran, että olen ansainnut pienen huilihetken.

Havin juoksua olen odottanut helmikuusta lähtien. Malttamaton vaan olin, taisi tulla kuitenkin ihan ajallaan. Edellinen oli kait aikaisessa ja luulin että normaali väli olisi kuusi kuukautta. Mutta saman 9-10 kk:n välin piti kuin emänsäkin. Aika taitavasti aloitti, nimittäin tärppipäivät on Maailman Voittaja -näyttelyn aikaan! Katsellaan kuka on kehän komein uros ja käydään kysäisemässä: "Saiskos pluvan?". Juhannustanssit on pian pystyssä! Pitäisköhän tehdä Haville oikein kukkaseppele? Enpä ole ennen ollut juhannuksena koiranäyttelyssä, tulee sekin koettua. Kumminkohan päin tämä reissu nyt onkaan: astutusmatka ja samalla Maailman Voittaja -näyttely vai päin vastoin? Juhannuksena olen kyllä ollut astuttamassa Ruotsissa ennenkin. Silloin tosin ehdin aattoillaksi vielä mökille. Keikasta tulee kohta kuluneeksi kahdeksan vuotta, kun ruotsalaispennut tulevat veteraani-ikään. Mihin tämä aika kuluukaan, huoh.

Hienoa lähteä reissuun, olen ollut koko tämän vuoden jumissa kotosalla. Viikossa ehditään tehdä vaikka mitä ja aikaa on oleiluun ja kyläilyyn. Tanskassa on sekä enkku- että borderitreffit, mukava nähdä vanhoja tuttuja.

Ehkäpä tämän reissun pääasiallinen tarkoitus sittenkin on se juhannuksen vietto.

Mein pikku pisu, pesueen nuorimmainen teki saman mitä vanhemmat sisarukset yhteensä! Kaksoistutkinnosta merkonomin osuus valmistui viime keväänä ja nyt meni läpi vähän jumittanut terveystiedon kirjoittaminenkin. Olimme asennoituneet ettei koko vappuhattua heltiäisi, mutta lautakunta oli arvoittanut kirjoituksen pisteen korkeammalle kuin mitä koululta lähti. Mukavampi yhden pisteen verran näin päin, kuin viime syksynä pistellä improbatur!

Juhlathan polkaistaan vaikka päivässä, nyt on aikaa ruhtinaalliset puolitoista viikkoa! Että sattuikin Erikoisnäyttely samalle päivälle, mutta ne juhlat pärjää ilman minuakin. Nuo kuusiviikkoiset pennut antavat mukavan säväyksen meininkiin, kovin perusteellista suursiivousta on turha tehdä. Enkä siirrä niitä olohuoneesta mihinkään, vieraat kuitenkin roikkuisivat pentuaitauksen laidalla ahtaassa varastossa.  Lauantaina revetään kahteen paikkaan, bileet alkavat Tahkolassa Porlammilla, koska tien toisella puolella on serkkulassa myös YO-juhlat. Pakkaan siis koirat ja pennutkin lauantaiaamuna autoon ja brunssieväät koriin. Serkkulan kahvien jälkeen kerään pesueen kasaan ja työnnän putki punaisena takaisin kotiin kestitsemään juhlakalun kavereita ja naapureita. 

Tässä kohdassa on pakko kehua, että sain uuden auton. Tai siis ei se uusi ole, mutta joku kuljetin piti hommata, kun asuntoauto myytiin tarpeettomana. Eikä ole juurikaan ikävä Tavista, vaikka ihan kivahan se toisaalta oli! Mutta on se hienoa kun voi ajaa kauppojen parkkihalleihin ja pääsee kotimäen ylös talvellakin nelivetoisella Golfilla. Teemulla on eriskummalinen rakkaussuhde Volkkariin, vieläkin! Hänkin on nyt tyytyväinen kun rouva kurvailee lempimerkillä. Eräs inhokkiasiani on auton tankkaaminen! Kun Viherlaaksossa oli vielä palveluasema, saatoin ihan asioikseni ajaa sinne letkunjatkon tankattavaksi. No, toinen keino järjestää asia on ajaa Golfilla jota ei tarvitse tankata kuin tuhannen kilometrin välein! Sitäpaitsi se tankillinen maksaa vain n. 68 euroa. Melkein kannattaa ajella ihan vaan huvikseen, kun on niin edullista!

Erästä tuttuamme tituleerataan "Parkkipaikkaa vaille Insinööriksi". Hän ei löytänyt parkkipaikkaa mennessään pääsykokeisiin ja kääntyi takaisin kotiin. Liliä voisi tituleerata "Tuuraajaa vaille Tradenomiksi". Tuuraaja peruutti ja Lilin oli mentävä töihin eikä voinut mennä pääsykokeisiin. 

Tulin oikein hyvälle tuulelle kun lueskelin Kennelliiton sivuilta kuinka valtuuston kokousta käytiin "rakentavassa hengessä", tai kuinka valtuustoseminaarissa "hallitus kiitti valtuustoa mielipiteistä". Yllättävän nopeasti ainakin sanahelinätasolla Kennelliiton tiedotuksessa puhaltavat uudet tuulet. Onko tämä on vilpitöntä ja totta (pakko on hieman vielä epäillä, toivottavasti olen väärässä)? Voisiko sittenkin SUKOKAn adressilla olla vaikutusta, vaikka ensimmäiset kommentit Kennelliton taholta oli mm. että "nyt pennunostajat tietävät keneltä ei kannata pentua ostaa", viitaten adressin allekirjoittaneisiin. 

On väärin jos ei enää jaksa harata vastaan. Ja jos meitä on liian monta. Huonot päätökset tulevat voimaan kun helpointa on luovuttaa. Kiitos Kirsti Lummelampi, että jaksat taistella oikeuden puolesta vaikka oman luottamustoimesi uhraten. PKU ei ole elämää suurempi asia, mutta naurattaa kuitenkin kuinka ne siellä nauravat epäluottamuksen osoittajille. 

Voi niitä pikkusieluja, joille me luovuttajat annamme valtakirjan. Ei passaisi paljoa syytellä.

Mikael Jungner valitsi politiikan. Lukiessani hänen ajatuksiaan yritysten "albanialaisesta" johtamistyylistä, olisin mieluusti nähnyt hänet uudistamassa Kennelliittoa! Lämmin, avoin, kannustava, vilpitön, luottaa alaisiinsa ja uskoo asiaansa. Eikä valta Yleisradion johdossa sumentanut Jungneria, vaan hän johti taloaan tasavertaisena yhdessä työntekijöiden kanssa. En ole demari eikä Urpilainen suosikkipolitikkoni, mutta pakko on nostaa hattua onnistuneelle rekrytoinnille (ja uudelle kampaukselle). Hallituspuolueilla lie pelkorinki persuuksissa, sillä Jungner väistämättä tuo valovoimaista nostetta demarileiriin. Ja jos kaikkien ryvettymisien lisäksi Kreikkaan syydetyt rahatkin jäävät sille tielleen, oppositio on varmasti vahvoilla seuraavissa vaaleissa. Onkohan silloin yhtä jännää kuin nyt Briteissä?

Erosin kirkosta. Olen kuulunut ev.lut kirkkoon elämäni ajan koska äitini siihen kuuluu ja vei minut aikanaan mukanaan kirkonkirjoihin. Mikään uskonto tai kirkko ei ole oikeasti naisten eikä lasten asialla. Lasten hyväksikäyttöä en voi hyväksyä - edes papeilta. En halua hautapaikkaa, tuhkani saa nakata mihin vaan eikä muistoni vaalimiseen tarvita hautakumpua. Uskoa voin ilman kirkkoakin, pitäkööt pervot saarnamiehet koko roskan.

Ei ollut turha Ruotsin reissu! Ultrassa näkyi viisi pientä apinanaamaista borderipullaa. Kiva aika saada pentusia taloon. Olen jo silloin saanut tilihommat tehtyä ja kun pennut nousevat jaloilleen, pääsevät pihalle. Voin pakata koko pesueen autoon ja painua kasvattelemaan niitä mökille!

Havi jatkaa kiusaamistani. Joka aamu tarkistan se törstön ja samanlainen se on ollut jo toista kuukautta. Alkoi helmikuussa merkkailemaan ja odotin juoksun alkavan hetkellä millä hyvänsä. Kaikki tuntuu pysähtyvän odottamaan sitä hetkeä. Sisu on meillä hoidossa, eikä sekään osoita mitään erityisiä kiinnostuksen merkkejä, pistävät vaan leikiksi. Jospa Havi unohtaisi, että sen piti minua kiusata ja juoksu alkaisi ihan varkain. 

Kohu Kennelliiton jalostustrategian ympärillä on toukokuun kokouksia odottavalla kannalla. SUKOKAn Adressiin on nyt laittanut yli 4000 henkiöä nimensä. Huvittaa, kun eräs stargianikkareista oli adressista kuultuaan tokaissut, että hyvä että netistä pennunostajat voivat nyt lukea keneltä ei tarvitse pentua ostaa. Vähiin käy ostopaikat jos kaikkia allekirjoittaneita pitää välttää. Onneksi paperittomiakin saa ja voihan ottaa rescuekoirankin. Puoltoadressilla taitaa olla nyt säälittävät 400 allekirjoittajaa. No, heidän on syytä perustaa pentutehtaita, että saavat suollettua pentuja kaikille niitä haluaville, jos "pahiskasvattajien" puoleen ei eettisistä syistä voi kääntyä. Kennelliiton arvostus puhdasrotuisten koirien kasvatuksen etujärjestönä nousee edelleen kohisten.

Olen yrittänyt miettiä suomenkielistä vastinetta sanalle "rescue". Englanninkielinen sana tuntuu suussa jotenkin paremmalle. Pelastamisesta tai pelastuksesta ei voi puhua, se nimi on varattu koirien omaan toimintaan. Miten olisi evakuointi? Evakkokoira? Kodituskoira? Kodin löytyminenhän siinä tapahtuu. Koditin yhden espanjalaisen löytökoiran. Tai "asuttaa"? Asutin meille kivan koiran. Ei oikein taivu väkisin mitkään noista. Koska monta muutakin uudissanaa on väännetty englannista tai ruotsista kieleemme, miksipä se ei voisi olla rescuesta johdettu "resku". Kulkukoirasta reskukoiraksi?

Meidän Rekku on sellainen reskukoira. Strategisesti oikein jalostettu.

Kennelliiton rotujärjestöille lausunnolle lähettämä jalostusstrategia on vääntynyt tragediaksi. 

SUKOKAn (Suomen Koirankasvattajat) jäsenet nousivat barrikadeille puheenjohtajansa Juha Kareksen vanavedessä. Adressi löytyy http://www.adressit.com/sukoka. Suomen Kääpiökoirayhdistys (suurin rotujärjestö) on päättänyt olla vastaamatta Kennelliiton hallitukselle liian tiukan aikataulun vuoksi. Onneksi jotkut uskaltavat harata vastaan. Borderiväki ei tunnetusti ota kantaa, kaikki kelpaa. Lienen ainoa vihainen tässä lammaslaumassa.

Olen alkanut vuosien varrella suhtautumaan Kennelliittoon yhä kriittisemmin. On ollut monta asiaa, mistä on väännetty peistä. Borderterrierien JTO:n syntymisessä on ollut suorastaan kyykyttämisen makua. Ainakin se JTO on laadittu lähinnä Jalostustieteellistä toimikuntaa varten. Toimikunta torpedoi monta kohtaa, missä kollektiivinen borderikasvattajien joukko oli eri mieltä. Periksi annettiin ja viimeinen versio on edelleen hyväksyntää vailla. Siitä taitaa loppua voima ennenkuin saa virallisen statuksen. Mistä löytyy harrastajia, jotka pystyvät uhraamaan aikaa pilkkujen viilaamiseen uudelleen? Borderien JTO:n valmistuminen väsytti kaksi Jalostustoimikuntaa. Keskeneräisen version ollessa kerhon kotisivuilla, jollakin virkahenkilöllä oli vielä aikaa kytätä ja vaatia poistamaan se netistä!

On vähän epäselvää, kenelle jalostustrategia on tarkoitettu? Onko sen tarkoitus jotenkin toimia kilpenä Kennelliitolla viranomaisiin, mediaan ja rotukoiravastustajiin. Joita viimeksimainittuja istuu itsekin laatimassa näitä strategioita! Mielestäni JTO on jokaisen rodun oma jalostusstrategia, siis se on olemassa jo. JTOn laatimiseksi ovat koiraharrastajat uhranneet aikaa, opiskelleet uutta ja miettineet oman rotunsa ongelmia.

Joskus olen miettinyt, miten kävisi jos Borderterrierikerho Kennelliiton rotujärjestönä lakkauttaisi itse itsensä? Jos se ei saa tai voi toimia rodun parhaaksi, puretaan se pois. Huolisiko Terrierijärjestö borderiharrastajat takaisin? Olisiko Terrierijärjestö vahvempi jos siellä olisi enemmän rotuja? Pystyisikö yksi iso rotujärjestö palkkaamaan jonkun hoitamaan juoksevia asioita, jos aktiivisen talkooväen määrä vähenee ikääntymisen ja sukupolven vaihdoksen myötä?

Kennelliitossa olevat vahvat toimijat tykkäävät vallasta. Se todettiin silloinkin kun SKKY:n yli käveltiin ETT/TMT-rekisteröintiasiassa. Kennelliiton säännöt ja toiminta ovat niin levällään, ettei niitä ymmärrä erkkikään. Hajoita ja hallitse, siinäpä toimiva strategia.

Jihuu, tänään alkoi ensimmäinen kevään kuukausi. Lienkö milloinkaan odottanut sitä niin paljoa. Aurinko voittaa pakkasen, vaikka juuri nyt mätkii räntää taivaalta.

Ruotsin reissu meni hyvin. Abeista ei ollut haittaa, tiedä oliko heitä laivalla lainkaan. Vinkan vierailu Bobin luo sujui mallikkaasti, rakkautta oli ilmassa.

Kiitos vielä Hankulle, olipa mukava nähdä vuosien jälkeen. Hankku kaivoi vanhat valokuvat esiin ja siellä oli sellaisiakin mitä en ollut ennen nähnyt. Monista kavereista on aika jättänyt, jotkut olivat unohtuneet. Kaiveltiin nimiä, naurettiin toilailuille. Olipa mukavaa, ilta vierähti aamuyön tunteihin.

Tämäkin löytyi Hankun albumista. Oliskohan vuosi n. 1973. Kivat akvaariot . Ja miten ujon oloinen silloinen poikaystäväni. Nykyinen mieheni.

Matkalla takaisin satamaan kävimme toisen kerran Bobin luona, ei rakkaus ollut viilentynyt yhtään.

Vancouver sitten oli ja meni. Jälkipyykkiä riittää. Satuimme olemaan Ruotsissa sen hävityn lätkämatsin jälkeen. Kyllä pisti vihaksi, joka uutisissa ja lehdissä rummutettiin kuinka surkeita suomalaiset ovat. Tuli sellainen olo, että onkohan kaikki sisu siirtynyt suomalaisten siirtolaisten mukana Ruotsiin? Vaatimattomia ruotsalaiset eivät ole koskaan osanneet olla, liekö se meillekään enää hyveeksi?  Ei ne svedut mitään hannuhanhia ole, haluavat vaan enemmän. Ja ottavat enemmän. Se ei enää riitä, että tekee parhaansa. Tästä samasta asiasta marmatin viime vuonna Euroviisujen aikaan. Turska-poika päätti etukäteen voittaa ja tämän vuoden viisupaikka oli varattuna jo ennen loppukilpailua.

Väittäisin, että ruotsalaiset ovat lähettäneet paapomiskulttuurinsa tänne sisun vaihtarina. Vai mitä sanotte näistä kattojen lumimiehistä? Jos asuntoministeri sanoo, että katoilta on pudotettava lumia, suomalainen pölvästi kiipeää kiltisti hommiin ja pudottaakin alas itsensä. Kas, ministeri ei muistanut mainita, että sieltä saattaa pudota, jos ei ole tarpeeksi varovainen.

Muurahaiset ovat tulleet. Taitavat olla yhtä hätäisiä kuin itsekin, ensimmäisestä auringon pilkahduksesta tuntuu, että kevät on jo ovella. Vielä ainakin yksi kunnon lumimyräkkä on tulossa. Sen tietää siitä, että Teemu lähti eilen Mikkeliin.

Kevättä on myös narttukoiran rinnassa, Vinka valmistelee kihlausta. Lähdemme sunnuntai-iltana laivalla kohti Tukholmaa tapaamaan Herra Bobia Uppsalaan. Samalla laivalla lähtee myös joku sata abiturienttia. Onneksi meidän reissumme tarkoitus ei ole lomailu, muuten menisi hermot. Kyllä sitä yhden laivamatkan kännisiä kakaroita kestää.

Tiedä miten tällaiset astutusmatkat tulevaisuudessa ovat järkeviä, ovatko edes sallittuja. Kennelliitto värkkää jalostustragioita koirankasvatukseen. Tulevaisuuden suunta valitaan suositusten ja avoimuuden sekä tiukkojen säännösten ja salailun välillä. Kenen enää kannattaa kertoa koirien vanhempien ja sukulaisten sairauksista, jos ne ovat määräävässä asemassa siihen, milloin koiraa voidaan käyttää jalostuksessa? Koirilla jalostaminen on ihan eri asia kuin tuotantoeläimillä. Karjataloudessa vain parhaat pääsevät jalostuskäyttööän, lopuista tehdään makkaraa. Jokaisella koiralla, jalostuskoirallakin on oma tehtävänsä olla jonkun lemmikkinä. Muutenkin tuntuu siltä, sääntönikkarit ovat vartijapukkeina kaalimaalla. Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Näin voisi päätellä heidän jalostusdatastaan. Tulevaisuudessa sellaiset sukusiitoskertoimet ovat kriminaaleja. Vaikka ulkosiitoskaan ei yksin ole avain terveyden onneen. Tarvitaan aina myös tuuria ja lisäksi pikkuisen maalaisjärkeä sekä runsaasti avoimuutta tiedossa olevien riskien suhteen.

Sekä lisäksi myös rohkeutta. Lähteä astutusmatkalle abiristeilylle .

Turhan isot bileet vaan järkkäsit.

Mites tässä muuten hätää olisi lumitöiden kanssa, mutta kun on tämä loppusijoituspaikkaongelma. Ei mahdu mihinkään, kasat jo niin korkeita että alamittaisen lapionaisen ulottuvuus ei kertakaikkiaan riitä.

Sata päivää -ohjelmassa on lisätty vaikeuskerrointa. Viikko sitten piti jättää kahvikin pois. Kahvinjuontini oli vähentynyt muutenkin, usein päiväannos jäi aamumukilliseen. Eipä olisi uskonut että senkin vähän poisjättämisestä tulee vieroitusoireita! Päivätolkulla päänsärkyä ja koko aamupäivän olo on vähän sumuinen. Mutta kyllä tulee aamuvatsaan kiva olo tattaripuurosta! Nälkää en ole nähnyt, päinvastoin. Ruuanlaitto ja ruoka-aineiden hankkiminen on aivan uusi ja innostava maailmansa. Pyörin nykyään kaupoissa ihan eri hyllyjen välissä kuin ennen. Ehdoton suosikkituttavuus on quinoa. On maistuvainen, menee ruuan lisäkkeenä riisin tai potun sijasta tai vaikka vain salaatteihin. Quinoakorppuja saa ässästä ja nekin ovat tosi hyviä. Siitä voi tehdä popquinoaakin, pannulle vaan poksahtelemaan. Sitä en ole vielä ehtinyt kokeilla.

Kurssilla tehtiin pirteää papu-batattikeittoa, jota keitin perjantaina ison kattilallisen. Kuinkas sattuikaan, juuri sinä päivänä porukkaa lappasi kylässä koko päivän. Sain tyrkättyä jokaiselle lautasellisen maisteltavaksi ja kaikki tykkäsivät!

Sanoi punkkakaverin kännykkä tänä aamuna. Jota hän ihastelemaan, että onpa paljon mukavampi herätä naisen ääneen kun vaativaan pärinään ja sulki herätyksen. "Kello on 4.34", kännykkä huuteli perään keittiön pöydällä kun kaveri oli vessassa. Kello on "4.37". Sitten jo alkoi kuulumaan ärräpäitä, miksei akka jo ole hiljaa, herätty on! Sitten laittoi teeveden kiehumaan, ja kohta kuului "Kello on 4.41". Jo nyt on prrkle, miten tää lähtee pois päältä, kuului keittiöstä. Minä siihen että ota lasit nenälle ja seuraa näytön ohjeita. Sitten lähti hakemaan Hesaria laatikosta. "Kello on 4.44." "Kello on 4.48." Lappiin lähtijä totisesti heräsi, mutta niin minäkin.

Lahdesta tuli kohta puhelu että pakettiauton moottori oli hajonnut. Auto hinaukseen, vuokraamosta paku, kamojen siirto autoon ja matka jatkui. Heinolaan mennessä vuokra-auto ei ollut lämmennyt ja ilmeni että sen lämppäri oli rikki. Sellaisella ei ole Lappiin asiaa. Ei kun uusi vuokrapaku alle, huoltokamojen siirto ja uusi yritys. Ja sitä tavaraa ei ole ihan vähän. Jospa tämän reissun vastoinkäymiset oli sitten siinä. Peukut pystyyn!

Hyvä herra Ilmastonmuutos, lopeta jo meidän kiusaaminen. Mitä voisin hyväksesi tehdä, että nostaisit elohopeaa yks kymmenen astetta? Uuden ruokavalion myötä olen muutenkin palellut ja öljypoltinkin temppuili. On saanut vetää nuttua niskaan että tarkenisi istua näpyttelemässä.

Muutaman päivän sisällä todennäköisesti saan hyötyliikuntaa lumitöiden parissa. Yleensä aina tulee lumipyry, kun Teemu on reissussa.

Nyt se on mitattu, olen vähintään yhtä hapan sisältä kuin ulkoa!

Neljänkympin lähestyessä alkaa ihmiskropassa vääjäämättä luonnollinen mätänemisprosessi. Jos ei onnistu aikaisemmin kuolemaan, niin silloin kun vanhuuttamme vedämme viimeinen henkäyksen, sisuskalumme ovat umpihomeessa. Näin meille käy, luonnollisesti.

Onneksi voin tehdä tämän viimeisen kolmanneksen itselleni hieman mukavammaksi ja - onneksi se kerrottiin ajoissa! Nyt sitten noudatan ainakin sata päivää alkaalista ruokavaliota. Ensimmäisen kahden viikon aikana pois kaikki maitotuotteet, sokeri ja punainen liha. Teemu sanoisi tähän että ota sitten well done . Aika helppoa. Juustosta tosin tykkäisin, mutta se on aivan liian hapanta. Mätää vanhaa maitoa. Lihaa ja sokeria en kaipaakaan. Näiden kolmen tilalle sitten vettä, vettä ja vettä.

Kahden viikon kuluttua ohjelmassa on seuraava etappi ja uudet haasteet. Onneksi en vielä tiedä siitä tarkemmin. Tosin hapan/alkaalinen luettelosta voi jo etukäteen kurkkia mitä kannattaa syödä. Eilen meillä oli tarjolla savulohta, batattimuusia ja parsakaalia. Kyllä perhe tykkäsi, ainakin lohesta ja parsakaalista... ja päälle lisää vettä.

Tein välipalaksi spelttinäkkärin päälle levitetahnan avocadosta, savusilakasta, sitruunan mehusta ja kevätsipulista. Olipa oikeasti hyvää ja erittäin alkaalista. Piti oikein ahmia, tuli ähky. Onneksi kaloreita ei tarvitse laskea. Vatsa tuntuu täydelle - ainakin vedestä.

Katsotaan kuinka muijan käy. Jossain kohdassa pidetään puhdistusviikko. Se saattaa jo koetella. Jos huomaat keväämällä eron entiseen, niin kerro. Mielelläni mainostan ystävieni 100-päivää -kurssia! Ja ionisoitua vettä. www.lifenet.fi & www.onnentuuli.fi

Komppaan Kaarina Hazardia. Mikä ihmeen tekopyhyys ihmisiin iski nyt? Olen aivan varma, että suurin osa porukoista oli Halmeen eläessä Hazardin kanssa ihan samaa mieltä hörhöstä nappiveikosta. On meillä näitä turhiksia vielä tähteellä. Entisiä hiihtäjiä, hyppijöitä ja muuten vaan pupusia riittää hurskasteltavaksi.

Tyyppien sisuskalut ei taida ehtiä homehtumaan. Päättävät päivänsä muulla tavoin, eikä vanhuutta tarvitse pelätä. Siinä mielessä siisti lähtö.

On tämä taviksen elo eri helppoa. Negrologistani tuskin tehdään JSN:lle kantelua. Josko seillaista kukaan edes kirjoittaittaisi.

Käytiin oikein ensi-illassa, mummit, ukki ja täti ja Lili. Semmoinen perheretki. Leffa on monesta syystä läheinen. Sini teki työharjoittelun rekvisitöörinä, Lili vilahti avustajana ja meillä on olkkarissa pari lavastuksessa käytettyä tuolia. Lisäksi tykkään Neil Hardwickista. Olen ehkä ollut edellisessä elämässä britti, sillä hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Sisko ja sen veli, Tankki täyteen jne. edustavat samaa ihastuttavaa ja älykästä huumoria kuin perinteiset brittitekeleet. Jane Austiniinkaan en kyllästy koskaan, poliisisarjoissa ei roisku veri muuten kuin katsojan  mielikuvituksessa. Sydämen asialla on tämän hetkinen ehdoton suosikkini!

Kun joskus 70-luvun loppupuolella menin ensimmäistä kertaa Lontooseen ja astuin englantilaiselle maaperälle (silloin ei ollut tuubeja, vaan teputeltiin kentän laitaa terminaaliin), tunsin olevani kotona. Sillä reissulla sain tuta todellisen anglofiilin, Jyväskylän kaupunginsihteeri Hannu Kiisken opeista. Kun istuimme taksissa matkalla hotelliin, muistan kun hän ensiluennollaan kehotti katsomaan talojen katoille ja osoitti tuhansia savitiilisiä piippuja kysyen; "Tiedätkö tyttö mitä nuo ovat?". Minä siihen arvelin että savupiippuja, niin Hannu evästi: "Ne ovat englantilaiselle Chimney Pot".

Elokuvasta tykkäsin kovasti - jännitin vähän ennakkoon, ettei vaan olisi huono. Se olisi ollut harmi, vilpittömästi toivoin Hardwickille ja ryhmälle onnistumista! Luin ennakkoon kaikki puffausjutut ja kuuntelin haastattelut.  Ymmärsin, että ensimmäinen elokuva on Hardwickille enemmän kuin elokuva. Mielikuva musikaalielokuvasta on kepeä, iloinen ja harmiton. Jos rakastat oli mielestäni muutakin sen lisäksi, että se kertoo myös ohjaajan oman identiteetin etsinnöistä.

Arvosteluissa on paheksuttu onnettomuuskohtausta, missä uhri riutuu autossa ja pelastusryhmä aloittaa laulun ja tanssiesityksen. Kohtaus on korni, mutta niin suoraan elävästä elämästä! Näin palomiehet mediana, joka repii ilon irti toisten tragediasta. Juuri näin tapahtuu; joku hullu ryhtyy teurastamaan kanssaihmisiään ja jo kohta ovat televisio ja lehdet pitämässä bileitä murheen keskellä. Sitten me - yleisö - ahmimme tietoja, tirkistelemme toisten elämää ja hurskastelemme tapausta.

Elokuvan rytmi oli hienosti rakennettu. Välillä tuntui että mitään ei tapahdu, tunnelma oli pakahduttava, musiikki oli paatosta. Sitäkin me olemme, koko ajan pitää tapahtua, syklin tulisi olla nopeaa, hakkaavaa, viihdyttävää. Kärsimättömyys pääsee vallalle kun meno on liian laimeaa. Tässäkin asiassa elokuva toimi, se sai aikaan harmistuksen tunteen. Tunteiden taso oli kuin vuoristorata, kaikkea oli. Itketti, nauratti, pitkästytti. Hassu ajatus tuli mieleen; ihan kuin elokuvasta olisi jäänyt puuttumaan jotakin. Oikeasti elokuvassa olikin kaikkea, melkein liikaa. Mihin olemme tyytyväisiä? Aina täytyy saada enemmän ja enemmän. Jotakin, mutta mitä?

Hassua, miten yksi elokuva - siis vielä joku kotimainen musikaalisellainen - on vienyt ajatusenergiaani. Menen muuten katsomaan uudelleen, varmaankin monta Hardwickin ajatusta ei ehtinyt aukeamaan yhdellä katsannolla. Josko rakastan? Juu, kyllä rakastan.

Vuoden viimeinen päivä, mihin se vuosi menikään?

Paljon muka ehdin tehdä, mutta samassa tilanteessa taidan kököttää. Toivottavasti olen tehnyt jotain hyvääkin samalla kun on hauskuutta ja myös murhetta riittänyt.

No, itselleni ainakin teen nyt hyvää kun makoilen Bemer-patjalla kaksi kertaa päivässä, vähintään 8 minuuttia kerrallan. Ikiaikainen ystäväni on suositellut sitä jo tovin, oli pakko kokeilla. Parin kuukauden jälkeen pois emme sitä enää anna, saan siitä niin paljon energiaa ja nivel- ja selkäkivut ovat lievittyneet huomattavasti. Ja olen jälleen taipuisa! Saan sukat jalkaan ähisemättä, pystyn noukkimaan pennunkakkoja lattialta suorilta jaloin. Apteekkiin ei ole enää juuri asiaa kun buranat ja aspikset saa meidän puolesta jäädä hyllylle. Teemukin mukisematta ottaa päivittäin tehohoitonsa. Mies ei ensin myöntänyt, mutta pienen puristamisen jälkeen sain vahvistuksen että olo on paljon parempi. Talvinahka on taipuisa ja selän kivut hävinneet. Muorin iskiaskivut hävisivät. Sukulaiset ja kylänmiehet ovat käyneet patjaa ihmettelemässä. Kohta emme voi ymmärtää miten tulimme toimeen ennen Bemeriä .

Talo on tyhjentynyt pennuista, viimeistä viedään lähipäivinä. Näistä pennuista oli iloa mutta myös surua ja murhetta. Pikkuinen poika oli kaikkien lellikki, iloinen ja vikkelä veijari. Vain pikkuruinen koko pisti arveluttamaan, onko kaikki kuitenkaan kohdallaan. Sen sydän kuunneltiin reilun viiden viikon iässä ja kaiken piti olla kunnossa. Kunnes luovutustarkastukessa Laszlon naama meni vakavaksi ja hän lähetti meidät sydänlääkärille. Pieni sydän oli ihan rikki, syntymähetken aukot eivät olleet sulkeutuneet. Tästä aiheutui sellainen monivamma, että muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin lähettää se pikkukoirien taivaaseen. Nimi taisi olla enne, pähkäilin päivittäin mikä se on oikein miehiään: Whatzupwitu. En ollut aluksi selvillä edes sen väristä, ruskeasta tulikin sininen!

Otin pojan mukan Aistiin sydänkuunteluun, kun halusin neurologin arvion tyttöpennun omituisista tasapainohäiriöistä. Häiriön syy selvinne - tai sitten ei - kun tyttö kasvaa ja kehittyy. Se ei juuri vaivaa sitä, herättyään ja väsyneenä vähän huippaa. Wilmalle löytyi hyvä koti, joka avasi ovensa ennakkoluulottomasti välillä vinossa kulkevalle uudelle perheenjäsenelle.

Useamman kerran ihmettelin itselleni näiden viikkojan aikana, mikä pistää ihmisen harrastamaan murheita? Vaikka kuinka suunnittelet ja mietit ja yrität parhaasi, niin moni, moni asia voi mennä pieleen. Jos siinä kohdassa joku olisi tullut sanomaan yhdenkin arvostelevan sanan, olisin tintannut suoraan nokkaan.

Olen ollut Borderterrierikerhon edustajana Kennelliiton valtuustossa varavaltuutettuna jo vuosien ajan, tosin ikinä en ole ollut valtuutetun ominaisuudessa yhdessäkään kokouksessa. Joka kolmas vuosi pidettävässä yleiskokouksessa olen edustanut itseäni, jäsenenä.

Ensimmäisen kerran varavaltuutetun toimesta oli jotakin hyötyä. Sain postissa monisivuisen pumaskan, missä yhdeksän irtisanottua kertoo itse oman näkemyksensä Kennelliiton rakennemuutoksista ja miten homma toteutettiin.

En voi uskoa, että kirje on päivätty 2000-luvulle! Henkilöstöjohtaminen on ihan kekkoslaista ja politiikka vähintään kepun tasoa. Luulisi että konsernissa jo jonkun housut tutisevat, näiden asioiden julki tuleminen ei voi olla johtamatta toimenpiteisiin.

Possunuha leviää ja valitettavasti ensimmäiset kuolinkirjaukset on tehty. En ymmärrä miksi kuolintapahtumat ovat uutisten - välineestä riippumatta - pääaiheita? Mitä hyötyä uutisoinnista on? Ei muitakaan kuolintapauksia uutisissa lueta. Onko tarkoitus lietsoa pelkoa, samalla kun luvataan että pian kaikille on luvassa rokotteita? Kaikki piikille, hopihopi.

Money talks, niin koira- kuin lääkebisneksessäkin.

Tässä vaiheessa odotukset ovat korkealla; hyvät päät, hienot hännät ja lähtevät oikeasta kohdasta. Pennut ovat sitäpaitsi mukavimmillaan. En ole tähän päivään mennessä nähnyt yhtään ainokaista kakkakikkaretta. Ovat täysin mykkiäkin! Ilmeisesti maitoa tulee sopivasti, kun nisälle ei tarvitse kiukutella. Viisu hoitaa edelleen hommansa täydellisesti. Täydellinen äitiborderi.

Tänään oli upea päivä, aurinko paistoi, kuiva nollakeli ja metsässä valkoinen hento lumipeitto. Ensimmäisen kerran Viisu ei halunnut kääntyä lyhyempää reittiä takaisin, vaan kierrettiin kunnon lenkki. Lie aurinko antanut Soppa-mummollekin voimaa, se oli ensimmäisenä ovenraossa lähdössä. Ei ole pyrkinyt ainakaan viikkoon mukaan, pihapissi on riittänyt sille. Tosin kaamos saa nyt kyytiä, kävin tänään hakemassa kirkasvalolampun. Tässä samalla saapi hoitoa kun istuu ja näpyttelee. Se oli oma joululahja itselleni 

Allun venäläinen vaimo, se viimeisin, pyöräytti isänpäivänä neljä pentua. Kolme urosta ja yhden nartun. Kiva, että yli 5000 km retki ei ollut turha. Kuulin myös, että sinne on menossa pentuja Ruotsista ja Englannista. Kohta voi lähteä sinnepäin laajentamaan geenipoolia...

Voin pitää pentulan ovea jo auki, Viisu hyväksyy että muut käyvät kurkistamassa ovelta. Eipä Luumulla kovin suurta kiinnostusta pentuihin olekaan, eikä Havi ole yhtään niin innoissaan kuin edellisistä. Tosin se oli itsekin pentu silloin. Toivottavasti ei ala hoitamaan niitä liikoja, sillä se on valeraskaana enkä haluaisi että alkaa imettämään. Soppaa nyt ei pennut voisi vähempää kiinnostaa, mutta niiden ruoka! Tyhmyri ei tajua että niille vielä ole tarjolla muuta herkkua kuin tissimaitoa. Pakko tsekata aika-ajoin, josko lattialle olisi tippunut jotain.

Tämä siis tarkoittaa että pääsen nukkumaan omaan sänkyyn! Pentulassa on vain sussi-varavuode ja auts, selkä ei tykkää siitä hyvää.

Pennut ovat lähteneet hyvin käyntiin, pieninkin kasvaa 20 g vuorokausivauhtia. Yksi tytöistä kiukuttelee kun maito ei-tule-mulle-heti, mutta muuten pentue on ihanan hiljainen. Viisu on hieno ja viisas äiti. Se syö paljon ja kakkaa paljon. Se osaa tulla sanomaan tänne työhuoneen ovelle että "tuus päästään pihalle, olis asiaa". Kun on nälkä, se tulee ovelle ja vie minut keittiöön "sapuskaa, pliis". Lenkille se ei ole vielä lähtenyt, ehkä jo huomenna.

Täytyy muistaa nauttia seuraavista kolmesta viikosta. Sitten se alkaa, kuusi pentua hyppyyttää meikäläistä aikalailla. Kun roudaan ne kaksi kerrallaan pihalle, se tietää kolme noukkimista ja laskemista, sama kohta takaisin. Riittäisiköhän kymmenen kertaa päivässä? Keskimäärin kuusikymmentä taipumista päivässä... kyllä kesäpennut ovat niin helppoja, savat olla pihalla pitempään. 

Oli marraskuun ensimmäinen, Rikun synttäripäivä. Olin saanut pojan tilapäisesti takaisin, mummit ja kummit tulivat meille kahvittelemaan. Poika on asunnoton, myi piloillaan kämppänsä ja uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Jos tiedät tarjolla "kivan kaksion Länärin varresta", niin ota yhteyttä. Ei sillä, etteikö voisi täällä olla, mutta olisihan se itselleen kivempi saada kamat pois kaverin ja entisen kodin nurkista. 

Riku lähti katsomaan Michael Jacksonin leffaa ja lähdin Viisun ja sen mahan kanssa pienelle iltalenkille. Kujan päässä äippäkoira kääntyi päättäväisesti takaisin kotiin, meinasi että lenkki on tehty. Mitä tuosta kinaamaan, käännyttiin takaisin. Kolmen vartin kuluttua ensimmäinen pentu, pieni poika oli maailmassa! Vuorokausia oli 60, onneksi olin laittanut synnyttämön valmiiksi. Kohta syntyi toinen poika, sitten vielä kolmas. Apua, maha ei ollut yhtään pienentynyt! Onneksi kolmen seuraavan sukupuoli vaihtui. Koko hommaan meni neljä tuntia. Voi miten ihana äitikoira Viisu on ollut!

Eilisistä tapahtumista syntyi ajatus myös pentujen nimille; Jacksonin tuotannosta This Is It, Thriller, Beat It, Billie Jean, Bad, Smooth Criminal! Kukahan saa tuon "Bad"- nimisen. Taidan antaa sen vielä tytölle

Olisihan näitä aiheita riittänyt, mutta jotekin ei jaksa enää mitään korruptio-puoluetuki tai rauhaanturvaajajuttuja.

Vaikka pakko on mainita, että toivottavasti Lehtomäki haastaa Vanhasen kepun puheenjohtajavaalissa. Paulaa sentään jaksaisi katsella ja ehkä vähän kuunnellakin. Ihan hyvin veti "Kuka pelkää Paulaa" laivakaraokessakin. Pelkäisköhän Matti, edes vähän? 

Nyt se keikka on takana. Suunniteltiin puoli vuotta, järjesteltiin pari viikkoa etukäteen, oltiin viikko reissussa ja nyt on pakaasit purettu. Tuomisina se mitä lähdettiin hakemaan ja vähän enemmänkin.

Herkuttelin ajatuksella, että olisi kiva jos JMV-02 saisi vielä VMV-09 -tittelin. Ja Riepuhan teki sen! Se on niin hauska tapaus, että tosikkoakin alkaa naurattamaan. Ja mikä energia! Nuoremmat väsyivät reissussa enemmän, ihmisistä nyt puhumattakaan. Kuva rotukehästä.

Maria oli Kurtin (vehnä) ja Stiinan kanssa napannut 5.10 maanantai-iltana Ninnin ja Oton (enkku) kyytiin Naantalista. Tiistaiaamuna klo 5.30 Teemu ajoi meidät satamaan, jossa Mailin bussi odotti lastausta. Tarja ja Vinka tulivat satamaan omalla kyydillään. Laiva oli Tallinnassa yhdeksältä ja edessä oli 1700 km matkustettavaa. Ensimmäisenä päivänä urakoitiin 900 km. Pysähdyimme n. neljän tunnin välein ulkoiluttamaan koirat ja iltamyöhällä olimme hotellissa Varsovan ulkopuolella.  Aamulla matka jatkui, sopivasti saatiin kokeiltua Varsovan aamuruuhkakin. Toinen ajopäivä oli hieman kevyempi ja maisemat uusia ja erilaisia kuin Baltian puhkaisussa. 

Bratislavassa asuimme Hotelli Kyjevissä, jonka nettisivuilla mainostetaan "Original 1970' Retro Style Hotel". Se ei totisesti ollut mikään tylsä ja steriilin hieno hotelli, vaan aito neukkuhenkinen majapaikka punaisine kokolattiamattoineen ja tummine puusomisteineen. Sijanti mitä mainioin ja ruoka oli ihan hyvää. Kelpasi meille.

Koska Inheban messualueella oli odotettavissa hirmuiset ruuhkat, eikä busseille ollut parkkitilaa alueella, meidän bussimme  starttiaika hotellilta oli jo 6.30. Borderikehän piti alkaa vasta 10.30 ja enkut iltapäivän puolella. Päätimme mennä Inhebaan kävellen, matkaa oli kolmisen kilometriä ja samallahan koirat saisivat lenkin. Pienillä koirilla ei tarvita niin paljoa tavaraa, ettemmekö olisi niistä kantamalla ja vetokärryillä selvinneet. Aamu oli mitä kaunein ja silta yli Tonavan vei meidät suoraan näyttelypaikalle. Interran kehät olivat ulkona valtavan telttakatoksen alla. Se oli mahtava paikka, sillä sisällä hallissa oli tukahduttavan kuuma - auringossa oli varmaan lähes 30 astetta lämmintä! Lokakuussa takakesä! Onneksi olutta oli ja se on vielä sairaan hyvääkin siellä... 

Borderituomari oli slovakki. Kehät pyöritettiin samoilla säännöillä kuin MV:ssäkin - vain ROP valittiin. Sertejä jaettiin joka luokassa ja viikonlopun erikoistarjouksena kahdella sertillä SK MVA:ksi. Normaalisti siellä kait tarvitaan neljä ja jotain sääntöjä on näyttelyjen suuruudestakin. Luettelosta selvisi, että mukana oli myös veteraaneissa "Bosse", Hux Flux Bror Brilliant - ruotsalaispentujeni isä. Vähän alkoi jänskättämään, olimme olleet vastakkain viimeksi 2002 Amsterdamin MV:ssa, jolloin Riepu veti pidemmän korren. Bosse asuu nykyään Sveitsissä ja se oli laitettu kaveriporukan mukaan, sillä omistaja oli sairastunut. Paranemisia Simonelle! Bosse näytti olevan hyvässä kunnossa, ehkä vähän köpömpi kuin Riepu - jolla ikä ei ainakaan esiintymisessä näy! Seisoin Bossen edellä ja näin sen suun, kun tuomari tarkisti hampaat... ja totesin mielessäni, että ei hätää kisan suhteen, ukkelilta oli tippunut hampaita, Riepulla taas kaikki siististi suussa - tennispallojen kuluttamia tosin. Ja niinhän siinä kävi, Riepu ROP VET ja veteraaniserti. Vinka oli ainoa narttu nuorten luokassa. Voi miten vetelä ja väsynyt se oli, ei millään meinannut haluta liikkua kehässä. Siitä huolimatta tuomari antoi erin ja sertikin napsahti.

Käyttöluokassa oli kolme narttua, Stiina jätettiin toiseksi, vaikka mielestäni sen olisi pitänyt voittaa! Stiinakin oli aika lötköpötkö eikä oikein innostunut siinä kuumuudessa. Suomiporukat kuuluivat marmattavan, että monessa rodussa paikalliset tuomarit suosivat paikallisia koiria. Tiedä häntä, oliko niin. ROP oli joka tapauksessa valioluokan narttu, paikallinen.

Enkkukehässä esitettiin 9 koiraa - kaikki Suomesta. Me hullut suomalaiset kokeilemme kyllä kaikkea ja tämä taas todisti sen! Havi oli ROP, voitti nuorten luokan ja sai sertin. Ryhmissä ei muuta kuin kunniakierros. Bussimme haki meidät illalla pois, en kyllä olisi jaksanut ottaa enää askeltakaan. Iltasella söimme omassa hotellissa, ihanaa ettei tarvinnut enää lähteä mihinkään. Alakuvassa Interran leirimme.

MV-aamuna taas aikainen lähtö, mutta nyt menimme bussilla, sillä kehät alkoivat 9.30 ja borderit aloittivat tuolloin. Tuttua väkeä alkoi kerääntyä kehän laidalle - kyllä oli kotoinen olo! Virpi ja Noa olivat lentäneet edellisenä päivänä Wieniin. Noalla ei ollut yhtään matkaväsymystä ja se tuttuun tapaansa heilutteli häntää iloisesti kehässä. Tuloksena eri, muuta sijoitusta ei hellinnyt, luokassa oli kahdeksan tittelinkipeää junioria. Koska Virpillä oli kovin tiukka matka-aikataulu, päästin heidät näyttelytohinasta ja kasvis esitettäisiin kolmella koiralla.

Sitten Riepu. Kolme haastajaa. Se vaan tuntuu niin hyvälle narun päässä - malttia tosin pitäisi olla vähän enemmän. Rotukehässä ei ollut niin suurta yleisöä ja valtavia aplodeja, se jotenkin pysyi ruodussa. Niin vaan napsahti Veteraanivoittajatitteli, toinen veteraaniserti ja SK Veteraanivalion titteli. Olin enemmän kuin tyytyväinen.

Tällä välin enkkuväki oli huuhaillut halleilla - enkuilla tuomarin muutos ja kehäkin vaihtunut! Kesti ainkansa ennenkuin Walter Jungblut löytyi ja he pääsivät tsekkaamaan miten kehä edistyi. Juuri kun borderiurokset olivat päättyneet, piti ottaa Havi kainaloon ja rynnätä toiseen halliin. Siellä saimme todeta että airisten jälkeen oli pieni tauko, en meinannut pysyä nahoissani koska BT-nartut olivat alkaneet alakerrassa. Tosin aamulla olimme kokeilleet Marian kanssa vaihtaa Stiinaa ja Vinkaa. Ne menivätkin tosi reippaasti "uuden" händlerinsä kanssa. Vinka ei ollut enää ajokoiran näköinen, niinkuin edellisenä päivänä.

Havi ei taaskaan pettänyt, vaan oli ROP ja tittelit tulivat kotiin! On se aikamoinen epeli! Esiintyi ihan normaalisti, vaikka sellainen ajomatka takana eikä oikein tykkää olla autossa. Reipas tyttö, kyllä siitä vielä matkakoirakin tulee. Suoraan kehästä nappasin sen taas kainaloon ja rynnin takaisin borderikehään. Maria oli juuri kaivamassa Stiina häkistä, otin narusta kiinni ja painelimme lähes suoraan kehään. Luokkavoitto oli meidän, jee! Sitä ennen Vinka oli esiintynyt hienosti ja reippaasti Marian viemänä ja sai erin ja voitti luokkansa ainoakaisena osanottajana. Mikä tiesi toista sertiä ja SK MVA -titteliä! Luulisin että on ensimmäinen suomalainen Slovakian MVA-borderterrieri? Jos nyt saavutus ei mitenkään elämää suurempi ole, mutta ihan hauskaa triviaa! Mukava matkamuisto.

Sitten seurasivat isot kehät. Kasvattaja- ja veteraanikokoomakehät alkoivat rakentua samaan aikaan. Seurasin vetskukehää ja sopivassa kohdassa hyppäsin narun yli Tiinan ja Alman taakse juuri kun he olivat tulossa vuoroon. Tuomarina oli Andras Korozs ja hän on arvostellut Riepun ainakin  Bratislavassa 2003 Victor-gaalan esiarvostelussa. Tuskin hän niin monen vuoden takaa muisti, mutta olemme joskus olleet puheissa ja tiedän että hän pitää bordereista. Loikkasin takaisin kasviskehään joka lähti sopivasti liikkeelle. Yksi kierros; kiitti, terve ja hei! Kiitos vielä Nooralle että jaksoit kesyttää huonotuulisen Vinkan . Kun tulimme takaisin kokoomakehän puolelle, liityin samoin tein veteraanijonoon. Siitähän Riepu tykkäsi! Taas mentiin hienon yleisön eteen joka taputti ja hurrasi vain ja ainoastaan hänelle! "Jee, vähintään nollavoittorata takana" (vaikka esteitä ei missään), Riepu yhtyi kaikkiin suosionosoituksiin haukkumalla ja pyörähtämällä narun nenässä. Mulla nousi tuskanhiki. Tuomari poimi koiria jatkoon... meidät ohjattiin kehän keskelle... sitten hän kätteli muutamia ulos ja me olimme kolmen sijoitettavan joukossa! Voi hurja, jo alkoi jännittää ja sehän tarttui myös Riepuun. Onneksi meteliä oli riittämiin, että kehtasin karjaista sille pari perkelettä, jottei tarvitsisi vajota suurimpaan häpeämonttuun... Kiesus, kolmannelle korokkeelle kutsuttiin suomalainen dalmatiankoira. Sydän tuntui pysähtyvän kun toiseksi tuli slovakialainen afgaani - voiko olla totta että Rieputirallaa oli päivän voittaja! Sitten annoin sen vähän tuulettaa, kieppua muutaman kerran ja haukkua mielen kyllyydestä. Perkeleen kera sain sen taas rauhoittumaan ja kävelemään koiriksi podiumille. Vautsi vau, mikä juttu! Oltiin kuin suuren maailman tähdet, hirmuinen määrä valokuvaajia ympärillä, haastattelu televisoon ja kaikki!

Pääsin vielä kolmannenkin kerran juhlakehään, kun näytin Havin kolmosryhmän tuomarille, Ronnie Irwingille. Ei iskenyt mun hieno enkkuni enkkulaiseen, ei. Slovakki westie vei voiton, suomalainen skye oli toinen ja espanjalainen yorkki kolmas.

Joku oli lukenut että sunnuntaina olisi Grande Finale - kaikkien neljän päivän voittajista valittaisiin "iso BIS-veteraani". No, sehän sopisi meille, bussin oli puhe lähteä kotimatkalle vasta bis-kehien jälkeen. Jaksoimme juuri ja juuri raahautua hotellin ravintolaan syömään ja pitihän yksi skumppakin avata. Paikallinen Hubert De Luxe oli muuten oikein hyvää kuoharia. Ostin sitä mukaan bussimatkalle Tescosta, 4,95 pullo. Ei paha!

Lauantaipäivä valkeni sateisena, tottakai, olihan se ainoa vapaapäivämme. Hotellin ala-aulassa oli netti. Kun menimme aamulenkille, pyysin että joku katsoisi kuka tekee sunnuntaina sen vetskubissin. Tuomari oli Ronald Menaker, rotutuomarimme perjantailta! Hrrr, silloin nahka nousi kananlihalle. Hän mainitsi kehän jälkeen, että hänellä on kotona kaksi veteraania, 8- ja 10-vuotiaat borderit. Joskohan voisi odottaa sijoitusta...

Iltapäivällä kävimme vanhassa kaupungissa syömässä, jossa oli kova meno päällä. Illalla olisi jalkapallo-ottelu Slovakia-Slovenia. Kaulahuivijengi huusi ja mölysi, isoja screenejä oli viritetty kaupungille. Hotellissammekin asui pari bussillista faneja, mitenkähän saisimme nukkua? Aamulla todettiin, että lie naapuri voittanut, kun emme heränneet yöllä juhlintaan. Niin oli käynytkin, vieraat veivät 0-2 voiton ja kaupungissa maansuru.

Huoneet luovutettiin puolenpäivän maissa ja pakkasimme tavarat bussiin, joka pysyi parkissa hotellin edustalla kuskien ajo-aikarajoitusten vuoksi. Sää oli taas mitä mainioin ja lähdimme tallustamaan koirien, näyttelyvehkeiden ja kameroiden kanssa vanhankaupungin halki kohti Inhebaa. Saimme mukavasti otettua turistikuvat ja lenkitettyä koirat hyvin. Ostoksien tekemiseen jäi puoli päivää, iso kehämme alkaisi vasta kahdeksan maissa illalla. Mitään ihmeellistä ostettavaa ei kuitenkaan löytynyt. Hinnat olivat aika kohdallaan, Viron näyttelyistä saa halvemmalla ja kotoa samaan hintaan.

Isojen kehien aikatauluista ei ollut mitään selvyyttä, piti vain seurailla mitä kokoomakehissä tapahtuu. Vihdoinkin pääsimme asiaan ja tuomarimme tuli esiarvostelemaan. Salissa oli vieläkin enemmän ihmisiä ja meteliä ja aplodeja kun astuimme sinne. Riepu oli ihan pöhkönä: "Vieläkö nää kaikki hurraa mulle, mulle ja vain mulle!". Sehän seistä pönöttää tyylilleen uskollisena, mutta auta armias kun piti lähteä liikkeelle... pari pyöräystä ja hau-haut vielä sekaan. Apua, sormenpää ihan mustana kun naru niin tiukasti sen ympärillä. Kolmanneksi sijoittui australianpaimenkoira, toisena me ja voittopallille kutsuttiin ruotsalainen flätti. Tuomari vielä kysyi Riepulta kun seisoimme podiumilla, että "Mitä sinä oikein koko ajan haukut, mitä asiaa?" ja rapsutti leuan alta hyväntahtoisesti. Sen verran jäi vaivaamaan, että olisi ollut kivempi tulla toiseksi, jos esiintymisemme olisi ollut huippua. Mutta olen tähänkin tosi tyytyväinen, suorastaan ylpeä ukkelin suorituksesta. On Pasi pitänyt sen upeassa kunnossa. Ja mielihän sillä ei ole vanhentunut yhtään...

Pääsimme kotimatkalle joskus yhdeksän jälkeen ja tietysti korkattiin Riepun kuoharit. Eikä aikaakaan, kun sekä häkeistä että penkeistä kuului iloinen kuorsaus. Pysähdyimme aamutoimille kerran ja seuraava pysäys oli Bialystokissa Puolassa puolenpäivän maissa. Parin bussipysäkin päässä oli suuri ostoskeskus, jossa kävimme ostoksilla ja syömässä. Illalla ei unta tarvinnut kutsua, aamuherätys viritettiin klo 3.45 ja startti oli sovittu heti aamiaisen jälkeen kello viideksi. Paluumatkalla pari jaloittelu- ja Hesburgerpysäystä ja olimme Tallinnan satamassa sopivasti ennen laivan lähtöä yhdeksän aikaan. Kotona puolenyön jälkeen.

Matkakrapulasta selviämiseen on mennyt nyt viikko. Paikat on vieläkin hellinä bussissa könöttämisestä. Kiitos Pasi ja Mervi, hierontalahja oli mainio ajatus, menen sinne heti ensi viikolla! Ikävänä matkamuistona Haville tuli viime yönä kennelyskä. Ei mikään ihme, Inhebassa kokoontui yli 21.000 koiraa, kyllä siellä on muutama pöpö lennellyt. Myös Kurt köhii Ahvenanmaalla, nämä nuoret koirat ovat aina vaaravyöhykkeessä.

Kiitos vielä mukavalle matkaseuralle - kämppiksille Tarjalle ja Vinkalle sekä Marialle ja Ninnille (Stiina, Kurt ja Otto) ja Tiinalle (Hicka ja Alma) sekä koko loppu bussilliselle. Oli aika hurjaa lukea uutisista kotona seuraavana päivänä Puolan lumimyräköistä. Säänkin suhteen reissumme oli täydellinen!

Riepu ja Havi asuivat matkalla yhteisessä yksiössä,
Vinkalla oli oma kämppä vieressä.

Kaikenkaikkiaan seitsemällä esitetyllä suomibordereilla meni hienosti, saimme neljä luokkavoittoa. Riepulle vetsku-urokset, Vinkalle nuoret nartut, Stiinalle käyttöluokka ja Riepuntytär Nuru voitti valioluokan ja sai varacacibin.  Junnu-uroksissa Noa ja Cooli eivät sijoittuneet ja Takku oli avoimissa uroksissa toinen. No, kait Ruotsi sitten otti sen maaotteluvoiton, kun Örvikens Påsklilja vei koko potin. No, ensi kerralla sitten Herningissä uusi yritys!

On se tuo Ketku-Matti sellainen teflonmies, että Pili Clintonkin kalpenee. Ei siitä saa mitään otetta, aina se kiemurtelee itsensä vapaaksi. Eikä muuten änkyttänyt yhtään, kun piti kirjahyllylautalahjastaan tiedotustilaisuuden. Erona on se, että Pili Clinton nautti kansansuosiota valheistaan huolimatta, Matti vaan ei.

Kuriositeettina mainittakoon, että talomme rakennusaikaiset kuitit, liput ja laput ovat oleet mapissa hyvässä ojennuksessa 35 vuotta. Isäni rakensi talon vuonna 1972 ja me ostimme sen häneltä vuonna 1985. Matin talo on vasta 13 vuotta vanha. Lisäksi hän ihmettelee, kuinka hänen voidaan edes epäillä vaarantaneen poliittista uraansa. Voi, ihan helposti. Yksi:  kepu pettää aina ja kaksi: tämä on se kuuluisa maan tapa. On harmaan miehen elo nykyään aika sähäkkää.

Toivottavasti soppa selviää ennenkuin hyppään Bratislavan bussiin ensi viikon tiistaiaamuna. En millään haluaisi missata sitä, kun Matti astuu haukkumansa tiedotusvälinemuurin eteen ja kiemurtelee eroilmoituksensa!

Mukava lähteä reissuun. Matkakaveri sen hienosti kiteytti: Pääasia ei ole voitto, vaan pitkät pelimatkat!

Käytiin laittamassa mökki talvikuntoon. Varmuuden vuoksi, ettei kävisi niinkuin viime vuonna. Pärjäähän talo siellä, ei ole vesihommia tai muuta sellaista minkä talvi voisi rikkoa. Mutta viime syksynä jäi koiranmuonat alivuokralaisten saataville ja niinpä ne asettautuivat taloksi. Rapinaa ja melskettä ihmeteltiin koko kesä, mitä ihmeen otuksia välikatossa asui? Kursivat seinän välissä ylös, alas ja ulos. Hiireksi taisivat olla liian isoja, pähkäiltiin näätää tai lumikkoa, minkkiäkin joku veikkasi. Vähintään kaksi niitä oli.

Kerran istuin tuvassa, rottakoira Havi sylissäni. Yläkerran rappusia laskeutui alas lähes jalkojeni juureen julmetun iso ja kiiltäväkarvainen rotta! Se vilahti tekemäänsä koloon ja minä herätin sylissäni nukkuvan rotantappajan. Nostin Havin lattialle haistelemaan jälkeä. Ihan kuin se olisi pelännyt... hiipi varovasti ja hiljaa kololle nuuskimaan. Josta takaisin sohvalle kiepille ja nukkumaan. Ei voinut vähempää kiinnostaa!

Nytpä tiesin mikä oli alivuokralaisten laatu ja ei muuta kuin lossan virtykseen, koska rottakoirani osoittautui kelvottomaksi metsästäjäksi. Kyllä se jäniksiä ja oravia jahtaa, oikein ajohaukun kera! Emme onnistuneet pyydystämisessä ja pyysimme mantereen puolella olevaa naapuria käymään katsastamassa lossan. Heti maanantaina tärppäsi ensimmäinen. Tiistaina toinenkin oli jäänyt loukkuun. Naapuri oli jättänyt raadot naruun roikkumaan pihalle, olemmehan tulossa pian takaisin ja saisimme itse haudata ne. Palattuamme luonnon ihmettelyt jatkuivat, sillä toinen, maasta n. metrin korkeudella roikkunut rotta oli syöty! Kukas nyt oli asialla?

Sehän selvisi kun viime perjantaina olimme rantautumassa mökkilaituriin. Iso punainen kettu pakeni tuvan alta! Onneksi koirat olivat poikkeuksellisesti kiinni naruissa, sillä ne olivat matereen puolella jo jahdanneet minkkejä! Ilman naruja en olisi saanut niitä ikinä veneeseen.

Luumu ja Viisu olivat tietysti aivan kiihkona, itsekin haistoin ketun pistävän hajun ilmassa. Kettu oli kaivanut oikein kunnon sisäänkäynnin tuvan alle. Ilmeisimmin aikoi asettautua taloksi talven ajaksi. Valitettavasti tällä reissulla Luumu ja Viisu joituivat olemaan narun jatkona. Meillä oli niin paljon puuhaa, en olisi ehtinyt millään vahtimaan niitä koko ajan, houkutus oli kohtuuton.

Nytpä kesän palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Tuvan alla oli tietysti ollut koko kesän ketun hajua ja siksi koirat pyrkivät sinne. Rotat olikin ihan toinen juttu. Ehkäpä kettu oli yritti pyydystääkin niitä? Hiiret ovat hävinneet, mutta niin on sorsat ja lokitkin vähentyneet. Vain joutsenpariskunta oli rannassa perheuinnilla neljän poikasensa kanssa. 

Miten ihmeessä tuohon pahaiseen saareen on kaikilla elikoilla niin kova hinku? Mäyrä selätti Salsan kaksi kesää sitten. Mökkivarustuksiimme on kuulunut Betadine ja Synolux jo monta vuotta, pientä naarmua ja nirhamaa on ollut monta kertaa kesässä. Milloin piisamia, minkkiä, supikoiraa, rottaa ja nyt kettua!

Leppoisaa mökkeilyä? Katin viikset, kun saa olla koko ajan silmät selässä kyttäämässä seuraavan luontokappaleen löytymistä. No, sitä elämä kait on. Pieni pelko persuksissa, mistä päin joku yllättävä asia hyökkää. 

Vai olisiko parempi olla murehtimatta etukäteen, kohdata asia sitten ja sellaisena kun se tulee.

Ulkomittari näyttää +30, vehkeen muistiin on kirjautunut ylin lämpötila +32,4 astetta. Ihan liikaa. Katselin päivämäärää, koska olen viimeksi tänne kirjoittanut. Noin kuukausi sitten. Voisin nimetä blogin Vanhan Rouvan Kuukautisblogiksi. Siinä meikäläisen elämän säännöllisyys . Paitsi tietysti se typerä alvipäivä, jota kiroan joka kuun puolivälissä.

Eilen oltiin kunnon aviopari, yhdessä pestiin mattoja urakalla tuossa omassa pihassa. Siellä nyt iloisesti kuivuvat trampoliinin päällä. Miten osaakin tulla ihana kerskaolo, kun saa toimitettua jonkun perusasian tehdyksi? Mankelointi antaa samat kicksit, samoin saunan ja ikkunoiden pesu.

Eurovaalit tuli ja meni. Valituissa ei mitään ennalta arvaamatonta. Eurojuna kulkee ilman uimareita tai juoksijoita. Yks pappi sinne kuitenkin tarvittiin.

Akkojen viikko lähestyy, pian varmaan saadaan joka kesäinen mätäkuun uutisjuttu, jihuu!

Ei jaksaisi enää näitä matti-juttuja. Ihan samaa sarjaa kaikki tyynni, oli laji mikä tahansa. Vai pitäisikö olla sittenkin huolissaan? Ei siitä, onko Matti ja Mervi yhdessä, vaan siitä että tässä maassa ei ole (liekö koskaan ollutkaan) demokratiaa. Ennen oli Kekkonen, nyt Kakkonen. Moni setäpä ei omaa parlamenttia pysty ostamaan, vaikka haluaisikin. Ja tilanne on hienosti ns. patti- vai olisko mattitilanne - hallituspuolueet kivasti nalkissa keskenään.

Oikein kun alkaa kismittämään, painun mökille. Siellä on nyt nettiyhteys ja voin tehdä hommiakin. Menin pari viikkoa sitten ostamaan Veikon Koneesta uutta hiirtä ja kaveri myi miniläppärin, missä on sim-kortti sisällä. Nettiyhteys toimii saaressa ihan moitteettomasti laiturinkin nokasta! Sellainen myyjä on aarre työnantajalleen.

Viikkoa ennen juhannusta olimme lähdössä mökiltä ja huomasimme Viisun ja Luumun kadonneen. Teemu souti veneellä ympäri saarta, minä jalkapatikassa huutelin sillä kuuluisalla ladolla (jonka alla on vuosien varrella asunut mäyrä, supikoira ja kettu). Ei pihaustakaan mistään. Meidän oli pakko lähteä kotiin, Borderi-lehti piti saada painoon maanantai-aamuna ja Marjatan kanssa oli sovittu viimeisistä viilauksista sunnuntai-illaksi. Valjastimme mantereen puoleisen naapurin vahtiin, aioin tulla takaisin kun saisimme hommat kuntoon. Kello oli yli puolenyön kun palasin ja naapuri antoi kyydin lahden yli.

Ei mitään missään, vaikka naapuri oli aiemmin illalla nähnyt Viisun laiturilla ihmettelemässä. Tuuli oli paiskannut auki jättämäni oven kiinni, avasin sen ja huutelin. Kunnes kuulin vaimeaa haukuntaa jostakin kaukaa... ei, vaan se kuului tuvan alta! Näytimme valoa sokkelin halkeamaan ja sieltä kurkki kaksi onnetonta silmäparia. Yritimme houkutella koiria talon toiselle puolelle, mutta vaikutti että olivat visusti jumissa. Onneksi oli naapurin setä mukana, nyt tarvittiin miesvoimaa, sorkkarautaa ja moskaa tekemään reikä sokkeliin. Viimein saimme sellaisen kolon aikaiseksi, että Luumu ja Viisu mahtuivat kömpimään ulos. Metsästäjämme olivat olleet 12 tuntia jumissa oman tuvan alla! Viisu tosin kävi välillä ulkona, mutta meni sitten idolinsa seuraksi takaisin. Ilmeisesti tuvan alla on asustellut parina talvena näätä. Itse en tunnistaisi sen jättämiä jälkiä, mutta viisaammat luontoihmiset ovat niin päätelleet. Koirat olivat koko viikonlopun kiertäneet tupaa sisällä ja ulkona. Mutta että onnettomat eivät osanneet puhua mitään kun huutelimme niitä. Niin no, mehän tosin huutelimme saaren toisessa päässä, ei juolahtanut mieleenkään että olivat niin lähellä.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin, sillä kertaa ei mitään vammoja. Kello näytti 3.30 kun olin takaisin kotona.

Lehti lähti ajallaan painoon, kolahtanee pian postilaatikoihin.

Onko suomalaisuutemme voimavara, sisu hukkaantumassa? Seurasin huolissani Euroviisuja, tuota yhteiskunnan peiliksi muodostunutta instituutiota. Euroviisuista ennustetaan ja luetaan markkinavoimia, tutkitaan seksuaalisuutta, otetaan kantaa sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Norjalaiset olivat niin varmoja voitostaan, että jo ennen kisoja varasivat ensi vuoden viisupaikan. He siis päättivät voittaa jo pari päivää ennen koitosta. Sävellyksellä lienee pienin merkitys koko kisassa, niin nytkin. Suurin merkitys on sillä, että päättää voittaa ja tekee kaikkensa sen eteen. Sisulla.

Suomen edustajien tavoite oli päästä finaaliin. He panostivat siihen - ja pääsivät tavoitteeseensa! Sisulla. Harmi, että eivät halunneet sen enempää. Ensi vuoden Suomen edustajaa valittaessa pitäisi antaa lisäpisteitä siitä, että haluaa voittaa koko kapinan. Eikä vaan lähteä hakemaan ikimuistoisia kokemuksia.

Oli muuten taas oikein kepulainen mahtikeksintö laukaista eurovaalit liikkeelle heittämällä Jäätteenmäen nimi presidenttipeliin! Oikein nauratti, mahtoi Matille olla kauhia paikka tajuta, että tällä julkisuusprofiililla omat mahkut on menneet - jos niitä koskaan olikaan.

Mutta käydään nyt ensin eurovaalit. Tein YLE:n vaalikoneen, enkä tykännyt yhtään, kun eniten samaa mieltä oli kanssani Johanna Manninen! Siis ei mulla mitään ole vastaan pikajuoksija Johanna Mannista, mutta jos hän osaa olla samaa mieltä kanssani, niin miksi ihmeessä en ryhtynyt itse ehdokkaaksi? Oikeat politiikot ovat ihan eri mieltä ja hehän ovat yleensä oikeassa. Meikäläinen räksyttää täällä oppositiossa, siihen sisuni riittää. Lie ehdokas Johanna Manninen samaa sarjaa, vaikka onkin nopea kintuistaan.

Mutta jos finaalipaikka riittää, eikä tavoitteena olekaan ryhtyä rakentamaan Parempaa Eurooppaa, niin voin hyvinkin äänestää Johannaa. Melkein kuin itse siellä istuisi.

Mielettömän hyvä juttu, että BBC:llä ja KC:llä meni sukset ristiin! Nyt voi seurata kotoa käsin mitä maailman suurimmassa näyttelyssä tapahtuu.

Olen käynyt Cruftsissa kait kymmenkunta kertaa. Kahtena vuonna omia kasvattejakin on esitetty. Mutta koskaan en ole nähnyt paikan päällä edes yhteensä niin paljon Cruftsia kuin eilen ja tänään, kun netti-tv on ollut näytölläni auki. Tositteiden kirjaaminen on sujunut kuin tanssi. Kuinka oikein, selviää tilintarkastuksessa...

Ne kaksi selostajaheppua ovat olleet uskomattomia. Miten tietävätkin niin paljon? Ovat oikeita koiramaailman mattikyllösiä, puhuvat innostuksen riivaamina. Kääk, nyt ovat tietysti kaikkien tuntemia huippuja, joita tämä savolaistyttö ei tunne. Toinen ainakin on tavannut jopa kuningattaren, niin kehui.

Ovat hienosti käyttäneet tilaisuutta hyväkseen oikaista BBC:n kohujuttua koirankasvattamisen älyttömyydestä. Kuvaa on tullut hienoista ja erilaisista tapahtumista. Kultaisten noutajien upea toistakymmenen koirakon joukkotokoilu muodostelmaluistelun malliin oli sykähdyttävää. Myös parisprinttihiihdon malliin toteutettu pariagility oli kekseliäs: radan alku oli maksiesteillä ja suoran putken kohdalla tapahtui koiran ja ohjaajan vaihto. Kun maksi tuli putken läpi, jatkoi minikoira samalla kellolla ensimmäisenä esteenään maksin viimeinen putki ja loppurata olikin miniesteitä. Tosi kähvä tapa toteuttaa myös meillä joukkuemestaruudet?

Selostajat muistivat jatkuvasti toistaa että Crufts on paljon muutakin kuin rotukoirien kauneuskilpailu. Pelkkä ulkonäkö ja sen jalostaminen on vain pieni osa koiraharrastusta. Urheilutapahtumissa on mukana sekarotuisiakin osallistujia. Pääasia on ihmisen ja sen parhaan kaverin yhteiselo. "Oh, look how the dog is enjoying", oli vakiokommetti.

Luulen, että Crufts voitti BBC:n. Perästä ehkä kuuluu kuinka paljon enemmän katojia oli maailmanlaajuisesti verrattuna paikalliseen suoraan televisiointiin.  Juuri katselen kun hieno valkoinen puudeli voitti seurakoiraryhmän! En muuten olisi nähnyt paikan päällä! Jos vaikka olisi rahaakin lipun ostoon, ei niitä juuri turisteille jää!

Tässä olisi mallia Vanhasen hallitukselle, miten eläkeuudistus olisi pitänyt myydä; vanheneminen on paljon muutakin kuin eläköitymistä. Joutilaana kerkiää kuopassakin olemaan. Ikuinen työnteko on ihmisen paras kaveri! Enjoy it! Katkeraa sellaisen ihmisen puhetta, jonka eläkeikä on 64 v 8 kk. Tällä istumalla ja tällä hallituksella.

Mun haudalle sitten saa vaikka koira kusasta, ei tarvitse kieltää koirien pääsyä kalmistooni.

Tänään lähtee Viisun tytötkin koteihinsa. Tekisi mieli sanoa, että jippii, mutten sanokaan. Nämä pennut ovat olleet harvinaisen helpot. Ovat olleet rauhallisia, kukat on vielä hengissä ja kaikki sähkölaitteet toimivat. Pennut eivät ole edes hirmuisesti tapelleet keskenään. Ovat mielellään olleet ulkona, pitänyt oikein hätistää takaisin sisään, kun omasta mielestäni siellä on ollut kylmä.

Tänään siirtyvät Piprin pennut kolmisviikkoissynttärien kunniaksi tyhjentyvään olkkarin pentuvankilaan. Havi onkin jo käynyt harjoittelemassa flipperin pelaamista niillä. Sillä ei ainakaan aika käy pitkäksi!

Viimeaikoina joka tuutista on tullut ohjelmia, joissa koiran kasvattajia syyllistetään. Oli se BBC:n juttu ja toissailtana FST:n trokarijuttu. Keskustelupalstoilla syyllistetään surkeiden koiranpentujen tuottamisesta. Niin, minäkin olen koiran kasvattaja, siis sellainen joka on kaiken pahan alku ja juuri, joka saisi suksia alimpaan hemmettiin. Tarkoitan siis yleisellä tasolla, toki jokunen kasvattini omistaja lie kiitollinenkin omasta koirakaveristaan.

Kuitenkin tunnen itseni aika tärkeäksi, pieneksi osaksi tosin, kennelmarkkinoita. Tuotan uusia kuluttajia markkinoille, osallistun siis lamatalkoisiin. Itse en tällä rikastu, mutta toimitan kaupalle uusia asiakkaita. Minunkin tuotteistani hyötyvät eläinkaupat, ruokatehtaat, vaatetahtaat, Kennelliitto, satojen miljoonien eurojen markkinat. Parhaimmassa tapauksessa jopa autokauppa, jos auto on vaihdettava isompaan. Tai asuntokauppa, jos koiran vuoksi halutaan omakotitaloon. Nämä markkinavoimat kuluttavat saman verran lamasta huolimatta ja pysyvät varmasti täällä kotimarkkinoilla. Niitä ei ulkoisteta tai viedä halvempiin maihin! Täällä ne rekut syövät, juovat, paskovat, käyvät näyttelyissä - pyörittävät isoja rahoja ja työllistävät monia!

Tästäpä ei kukaan ole koskaan kiittänyt, ei hallitus eikä oppositio. Katainen haloo - muistappas meitä kunnollisia koirankasvattajia joskus puheissasi!

Tänään ensimmäisen kerran Viisu murisi imemään yrittäville pennuilleen. Vajaa viikko luovutukseen, on jo aikakin. Jaksan uudelleen ja uudelleen ihmetellä tätä luonnon tarkoituksenmukaisuutta. 

Koiraäiti suhtautuu muutenkin lapsiinsa erilailla kuin muiden lapsiin. Muut aikuiset koirat suhtautuvat niihin kukin tavallaan. Toinen opettaa alistumaan ja toinen alistamaan. Toinen leikkii ja toinen kurmottaa. Havi on niin kakara itsekin, että se jaksaa leikkiä. Välillä silläkin palaa käämit, kun naskalihampaat käyvät kimppuun viidestä ilmansuunnasta. Luumu väistelee ja hyppää sohvalle turvaan. Joskus ärähtää. Soppa taas on vanhemmiten tullut kärsivällisemmäksi. Pennut saavat aika vapaasti roikkua sen poskipielissä. Älyäisiköhän se pentujen ja esillä olevan lisäruuan yhtälön...

Pipri sai lisänimen Paha-Äiti. Täällä oli kylässä Sulo, 10-viikkoinen russelinpentu. Pipri ei kertakaikkiaan voinut sietää sitä. Se vahti Suloa koko ajan ja kävi kurmottamassa. Poika oli täällä tapaopissa ja totisesti saikin hyvän luennon! Paha-Äiti hoitaa hyvin omia pentujaan (joilta muuten aukesi silmät tänään) eikä komentele pahemmin Viisulaisiakaan (jos Sulon vika olikin väärä rotu). Pipri ei ole sohvalla eikä sängyssä ja se tuottaa hieman hankaluuksia, kun ei pääse ahnasta piraijajoukkoa karkuun. Siinä nähdään, huonot tavat olisivat joskus elämää helpottavia!

Olipa lysti päästä Turun näyttelyyn tuulettumaan. Ja Havin roppi ja serti oli iloinen yllätys. Kait se on pikkuhiljaa uskottava että se on kelpo yksilö. Minulle se on tietty hienoin enkku mitä ikinä, sanoi tuomarit mitä tahansa. 

Joskus (!) harrastan kummallisia laskutoimituksia. Edellistä borderien vuosikirjaa tehdessä kiinnitin huomiota lyhyisiin näyttelyarvosteluihin ja tulin laskeneeksi niille hinnan; ilmoittautumismaksu jaettuna sanojen lukumäärällä. Kalleimmista maksettiin 3,50 € / sana. Havin Turun arvostelussa oli kahdeksan sanaa, joiden hinnaksi tuli peräti 4,37 € / kpl. Hauska yhteensattuma oli, että molemmat arvostelut olivat samalta tuomarilta ja kumpikin arvostelu olisi voinut olla minkä rotuisesta koirasta tahansa. Päästäänköhän vielä minun elinaikanani näistä höpöhöpöjutuista eroon? Tuskin, mutta miten turhaa ja turhauttavaa, varmaan kaikille osapuolille!

Olimme eilen agiharkoissa ja Havi meni jo viiden esteen sarjaa. Se meni ensimmäistä kertaa puomin, eikä hirvittänyt yhtään! Nti Ahne oli niin lihapullan lumoissa, että tuskin huomasi kiivenneensä puomin korkeuksiin. Se ei ollut turhauttavaa.

Unohdin kysyä, mistä tietää että Teemu on matkoilla?

Sataa lunta metrikaupalla. Miten se onnistuu sen aina tekemään, käsittämätöntä! Lähti eilen aamulla kohti Rovaniemeä samoihin aikoihin aamuviideltä kun lumipyry alkoi.

Se teki sen taas!

Tämän olotilan kun taas muistaisi seuraavaa pentuetta suunnitellessa. Taitaisi jäädä suunnitelmaksi. Melkein kuusiviikkoisten pentujen ulos viemisessä tärkeintä on nopeus. Kaappaat ensi kolme kainaloon, viet ne pihan kauimmaiseen nurkkaan (minne on luotu lumeen labyrinttikäytävä) ja juokset sisälle hakemaan loput kaksi. Aamun ensimmäiseen ulkoiluun ne juoksevat kyllä kutsusta ulos, mutta päiväulkoiluihin ne on nostettava. Saattavat singota muualle huusholliin, vaikka kuinka kyykötän pihalla kimittämässä että "nassenassenassenaaaasseeee".

Kun olen saanut kaikki pennut ulos, mukaan on tietysti tullut vaihteleva määrä isojakin. Kun ne huomaavat että mitään kivaa ei tapahdu, tai että pennut roikkuvat mahakarvoissa, ne osaavat avata oven ja painua takaisin sisälle. En ole vielä saanut opetettua niille oven sulkemista. Pennut ovat kuitenkin jo oppineet tunnistamaan oven kolahduksesta että reitti takaisin sisälle on vapaa. Yritän pinkaista perään sulkemaan ovea ja tietysti pennut lähtevät siihen kilpajuoksuun mukaan. Joskus ehdin minä, joskus pennut.

Hienoja uutisia kuuluu Amerikanmaasta. Obama on lupaustensa mukaisesti laittanut tuulemaan. Mm. korkeapalkkaisten virkamiesten liksat on jäädytetty ja lobbaus ja kähmintä korvataan avoimuudella. Taloustalkoisiin osallistuvat siellä nyt kaikki.

Täällä taas uutisoidaan kuntaliitosten entisistä kuntajohtajista, joille liksa juoksee viisi vuotta vaikkei ole kuntaa mitä johtaakaan! Ja kehtaavat puolustella heidän tärkeää rooliaan "muutosjohtajina". Nämä herrat ja rouvat eivät osallistu laman nujertamiseen vaan laki on heidän puolellaan ja kova palkka kilahtaa tilille teki - tai ei sen eteen yhtään mitään.  Kuntaliitoksissa tuntui olevan järkeä. Säästetään rahaa ja päällekkäisorganisaatioita. Porukoita yhdistämällä saadaan pienemmällä väellä useamman kunnan asiat järjestykseen. Mutta se ei tainnut olla edes tarkoitus. Taitavasti kuntajohto muklautti homman uusiksi, johtajien määrää vaan ei vähennetty. Se säästö tuleekin vasta sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisestä! Neuvolat, päiväkodit, terveyskeskukset ja sairaalat yhdistetään. Mutta varmaankin kaikki johtajien paikat säilyvät, itsehän ovat suunnitelmansa laatineet. Itseasiassa aluksi menot lisääntyvät - mikä on ihan "ymmärrettävää". Siis oikein ministeri-ihminen selvitti asiaa näin aamuteeveessä.

Obama meidän eduskuntaan laatimaan uusia lakeja, eihän täältä muuten kähmiminen lopu ikinä!

Pipri tulikin jo tänään meille. Oli eilen ollut valmistautuvinaan, ei syönyt ja lämpö sahasi.

Hyvin asettautui tähän laumaan, vaikkei ole meillä kovin paljoa ollut. Viisu ei enää välitä, vaikka joku muu jakaisikin äidin hommia. Eipä Pipri ole kaverin pennuista kovin kiinnostunut, pian saa jo omia. Ensi töikseen söi ison kupillisen ruokaa. Sitten se on pääasiassa komennellut Sisua, joka on vähän liiankin kiinnostunut tulevasta äitikoirasta. Nyt se makoilee jaloissani ihan rauhassa. Taitaa tulla pitkät päivät odotellessa. Milloin tuo alkane synnyttämään.

Porlammille terveisiä: valitettavasti ei ole yhtään koti-ikävä. Tyypillinen borderi.

Viisun pennut on siirretty olkkariin, kun synnyttämöön on tehty tilaa Piprille ja pentulaatikolle. Se tulee meille keskiviikkona, lauantaina täyttyy 63 vrk. Toivottavasti se saa sen verran shokkihoitoa että pyöräyttää pentunsa ennen lauantaita. Niin tekisi mieli lähteä Juvalle koiranäyttelyyn. Taas olisi käyttöä jakautumisen hienolle taidolle. Oikean käden puoli jäisi kotiin avustamaan synnytyksessä ja vasemman käden puoli voisi pyörähtää näyttelykehässä.

Ettei pääsisi liian helpolla, Riku soitti eilen ja kertoi että Aku on lähtenyt reissuun. Minä siihen että, voi kun kiva että pääsee lomalle! Kunnes älysin sen tarkoittavan sitä, että Sisu tulee meille päivähoitoon. Tunturiralli painaa päälle ja työpäivät pitkiä, ei pikkukundi pärjää niin kauan yksin. Mutta voi mikä pösilö se on! Onhan se vasta kymmenen kuukautta, mutta kyllä jackrusseli on niin erilainen kuin borderi. Ei lepää koskaan, osallistuu koko ajan kaikkeen. Että pitikin vielä tulla kurakelit, se tykkää rampata sisään ulos, ees taas koko ajan. No, tässä navetassa ei kura enää paljoa sotke lisää. Ehkä mie tästäkin selviän.

Viisu lopetti äitiysloman tänä aamuna. Oli tunnin verran jänisjahdissa Luumun kanssa. Utareet sai kyytiä kun mutsi painoi risukossa. Kuka sitä nyt liian kauan äitinä tahtoisi olla.

Paitsi mie.

Havin kanssa ensimmäiset harkat on sitten takana. En olisi ihmetellyt, vaikkei tekemisestä olisi tullut mitään, Purinalla oli aika kylmä ja onhan se suuri halli pikkukoiran mielestä ehkä pelottavakin. Hätiä mitiä, lihapullan voimalla pikkukoira hyppi esteiden yli kuin vimmattu ja uskaltautui muutaman yrityksen jälkeen putkeenkin. Panostamme sitten ensi kesänä harjoitteluun. Kyllä agility on edelleen mielestäni kesälaji. Ainakin auringonpaisteella

Tänään olin itse ensimmäistä kertaa Alexander-tekniikan tunnilla. Luulen että se on vaikeampaa minulle kuin agility Haville. En ole ihan varma innostukseni tasosta, sen verran vaikealle homma tuntui. Vaikken ole ihan varma mitä osasin tehdä ja teinkö sen edes oikein, hartioiden pingotus väheni oitis! Kun ajelin kotiin ja eräässä risteyksessä kuikuilin tuleeko autoja, huomasin että pääni kääntyi ihan liukkaasti vasemmalle! Ei tarvinnut enää nojata eteenpäin ja kääntää koko yläkroppaa nähdäkseen sivulle. Typerä opittu tapa, siitäkin on päästävä eroon.

Päässäkin tuntuu kirkkaammalle, ihan kuin jotkut röörit olisi auenneet. Ihan sama mistä se johtuu. Jos mielikuvitus saa tämä aikaiseksi, niin kelpaa sekin mulle.

Sain myös oppia siitä, miten istuudutaan oikein. Lisäksi halusin neuvoja, kuinka saan noukittua tavaroita lattialta vaivattomasti. Montakohan kertaa päivässä tulee kumarruttua lattiaa kohti? Ruokakupit, neljä kappaletta, kaksi kertaa pävässä. Havin kantelemat sukat, lapaset, kengät jne. muutaman kymmenen kertaa päivässä. Pennut saavat jo kiinteää ruokaa ja pian loppuu Viisun siivouspalvelu. Viiden pennun kakat ehkä viisi kertaa päivässä tekee 25 kertaa lisää.

Parasta harjoitella oikea pyllistystekniikka, ettei tule turhia jännitteitä.

Vähän arvelinkin, että koska kiirusta pitää, en ehdi täällä paljoa höpöttelemään. Juhlista ja joulusta ja vuoden vaihtumisestakin on selvitty. Joulu on siivottu takaisin sinne mistä se tulikin, omaan yläkaappiinsa. Ja oli meillä sittenkin oikea joulukuusi. Aatonaattona Lili tuli kotiin kuusi ja uudet koristeet kainalossa.

Tänä jouluna tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että voisi joulun viettää jossakin muualla, vaikka ihan ulkomailla. En ole erityinen jouluihminen, vaikka joulu laitetaan meillä jokseenkin perinteisesti. Eikä sen laittaminenkaan erityistä stressiä tuota. Eniten harmittaa, että joulu on niin nopeasti ohi. Jos lähtisi reissuun, joulua riittäisi moneksi päiväksi. Kaksi viikkoa olisi liikaa - jouluakin. Kymmenen päivää ehkä olisi kiva. Mutta mihin sitä lähtisi? En välitä rantalomasta, joku Taikkulan suunta ei innosta yhtään. Eikä tuo toisen meren takana oleva kiinnosta juuri sen enempää (katsotaan sitten myöhemmin, saako Oba sinne parempaa tolkkua). Mutta mitäs jos lähtisikin suoraan etelään? Etelä-Afrikkaan saakka ja safarille! Etsimään Big Fivea. Sinne minä lähtisin vaikka heti. Kuka haluaa ottaa koiruleita hoitoon ensi jouluksi? Nopein päättäjä saa valita ensin! Voi olla, että tällä systeemillä Soppa on otettava mukaan safarille...

Viisun pennut kasvavat kohisten, muutin ne joulun ulossiivouksessa jo olohuoneeseen. Pysyttelevät vielä pentulaatikossa, mutta tarvitsevat lisätilaa ehkä jo huomenna. Seuraavaan kehitysvaiheeseen siirrytään tosi nopeasti. Havi on innokas hoitotäti. Vähän liiankin innokas ja Viisu taas liian kiltti, ei komenna sitä pois. Makaavat lootassa koko porukka.

Loppiaisena aloitan Havin kanssa AST:n mölliryhmässä agilitytreenit. Se saattaakin olla aika huvittava juttu, valkulla riittää haastetta. Kompuroidaan varmaan toinen toisiimme ja siinä välissä Havi sinkoilee sinne sun tänne. Toivottavasti selvitään hengissä ja vammoitta ja meillä on edes hauskaa. Muilla sitä varmaan riittää.

Vähän nolottaa, mutta nyt meidän uudella terassilla nököttää kiinalainen muovikuusi, jossa ledhuppu.

Meinasin, että siinä on nyt meille joulukuusta. Tiedän että Siniltä on odotettavissa terävää kommenttia kun tulee, en ole uskaltanut kertoa etukäteen. Lili antoi luvan, jos muuten osaan loihtia joulun sisälle. Pitää oikein pinnistäytyä Kunnonäidiksi, paistaa pipareita ja torttuja ja tilata luomukinkku. Nimenomaan luomu, sillä sympatiseeraan possuja ja tipuja sen verran, että en osta muuta kuin luomua. Possujen olot tuskin siitä paranevat, mutta onpahan itsellä parempi mieli. Teen sen vähän mitä kykenen, eli valitsen. Olen  oppinut minä päivinä vakkarikauppoihin tulee luomutilan toimitukset ja silloin on luvassa perheen rippeilleni läskisoosia ja pottumuusia. Siitäkin tulee ihana Kunnonäitiolo!

Ai niin, kysyinhän Teemultakin kuusijutusta. Hänelle kestokuusi sopi mainiosti, säästyypähän loppiaisen hävityskeikalta. Toki muovikuusi on jättänyt matkallaan aikamoisen hiilijalanjäljen ennenkuin päätyi terassillemme. Mutta siihenpä sen polku sitten päättyi. Nyt se ei enää ota eikä anna, ja siitä riittää vaikka perinnöksi asti. Paitsi jos jälkipolveni alkaa olemaan myös luomun kannalla. Jos ovat fiksuja, hyödyntävät muovisen kuusen hankkimisrikokseni. Heidän tarvitsee enää huolehtia siitä, että työntävät led-pistokkeen semmoiseen reikään, mistä tulee uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä.

Tip-tap tip-tap!

Joulukuu tulollaan ja jos kärsisi joulukammosta, kurkkua jo varmaan kuristaisi. Onneksi ei enää tarvitse touhottaa, riittää kun saa poltella kynttilöitä ja nakerrella pipareita, joiden päällä sinihome- tai piparjuurituorejuustoa. Sen verran täytyy juhlistaa.

Joulukuussa on runsaasti oheisohjelmaa. Koirapuolella Messari on aina aiheuttanut ylimääräistä säpinää ja joulusiivous (!) on aloitettu vasta kun rekut on siivottu näyttelyä varten. Eihän hyllypapereita voi vaihtaa tai kirjoja puhaltaa, jos on tiedossa ylimääräiset karvatalkoot. Sitten vasta jälkeen.

Saas nähdä miten Messarin käy, pääsenkö ollenkaan. Viisu on ultrattu tukevasti tiineeksi ja 63 vrk täyttyy Messarin jälkeisenä maanantaina. Sunnuntaiksi suunnittelemani kehäsihteerin homma piti peruuttaa, harmi. Siellä on aina kiva olla kehässä töissä, ilmassa on selvästi urheilujuhlan tuntua. Samana viikonloppuna olisi ollut myös Teemun serkun Kain viiskymppiset. Onnittelut vaan täältä synnytyslaatikon ääreltä, kyllä siellä bileissä Tahkoja riittää!

Sitten vielä ennen joulupukin tuloa on Lilin merkonomiksi valmistujaiset 20.12.
Yo-bileet sitten keväällä - ehkä.

Joulusta kun just selvitään, on taas bileet tiedossa ennen uutta vuotta. Natoni täyttää jo 60 vee. Mihin nämä vuodet ovat vierineet? Ei siitä ole niin kauan kun tehtiin kaikkea sitä samaa mitä omat lapsemme nyt. Niiltä ajoilta - siis 70-luvulta - on säilynyt kaitafilmejä ja nyt voisi olla oikea aika näyttää niitä nuorisollemme. Ei sitä, että niissä olisi jotakin sensuurin läpäisemätöntä, mutta jälkikasvu on jo niin aikuista että ymmärtävät aikojen eron. Ja osaavat nauraa meille (no juu, ovathan ne aina osanneet). Filmeissä on jotain rallipätkiä, juhannusbileitä ja appiukon 50-vuotisjuhlat! Ja nyt poika tulee kuuskyt...

Oikeastaan itse olen aiheuttanut näistä kiireistä vain nuo Viisun pennut. Joululle tai sukulaisten synttäreille ei mahda mitään. Stressiä siis ei kannata ottaa sellaisesta, mille ei mahda mitään.

Niin, no - Lili on kait itse aiheutettu.

Onnittelut B Obamalle myös täältä Kattilalaaksosta. Pidin sulle peukkuja. Sen verran olen osallistunut ameriikanmeininkiin, että nimesin edeltäjäsi kaudella yhden pentueen ilmassa leijuneen Irakin sodan uhkan vuoksi. Pennut täyttävät ensi helmikuussa kuusi vuotta. Niin kauan ovat olleet ajankohtaisia. Onneksi eivät ole sotaisia, ainakaan Äitin Luumu! Jospa ensi vuonna saisi keksiä rauhan aiheisia nimiä.

Sitä ennen on yksi ajankohtainen aihe käytettävissä: talous ja pörssit. Vaikken mitenkään erityisesti ihaile amerikkalaisuutta ja toisaalta on kurja käyttää toisten hädänalaista tilaa hyväkseen, taidan kuitenkin napata Viisun mahdollisille tuleville pennuille nimiksi Freddie Mac tai Fannie Mae. Dow Jones on ilmiselvä koiran nimi, eikä Hex Indexkään ole huono! Oliskohan Wall Street vähän liian suureellinen. Tai ehkä ei, aika neuvottomia taitavat olla sielläkin tällä hetkellä.

Havi-tyttö on liikuttanut meikäläistä viime aikoina enemmän kuin talouden heilahtelut tai USA:n pressavaalit. Viime viikonlopun kaksi ryhmävoittoa olivat ihan oikeasti yllätys. En ymmärrä tästä rodusta vielä paljoakaan ja oletin potevani normaalia koiranomistajan kotiroppisokeutta - tietenkin Havi on mielestäni kaunis! Niin kuin jokaisen koiranomistajan mielestä, se oma koira on aina paras ja onneksi on niin. Luulen että yksi Havin valtti on se, että se on myös hyvin hupaisa, eikä sitä voi katsella tulematta hyvälle tuulelle. Pentuhan se vielä on ja siksi suhtautuu avoimesti ja innostuneesti ihan kaikkeen. Jopa näyttelykehässä pyörimiseen.

Taitaa käydä niin, että ensimmäisen kerran jätän äänestämättä. Ei vaan ole sopivaa ehdokasta. Kukaan ei ole tarpeeksi paljon samaa mieltä kanssani, edes puolueesta riippumatta. 

Miten voikin mennä niin pieleen? Ylen vaalikoneessa parhaan ehdokkaan tulos oli vain 65 % samaa mieltä. Mutta sen tyypin naamasta en muuten vaan tykännyt. Hesarin kone antoi vielä huonompia vastauksia. Esimerkiksi olisin halunnut kaavoittaa kauppajättejä, periä ruuhkamaksuja, jättää Histan rakentamatta jos ei ensin tehdä liikenneratkaisua, tilata puskutraktorin Kaupungintalolle, pois kaupungin turhat sijoitukset (ei tietty just nyt, mutta juuri tästä syystä - ei tätä maailman menoa osaa arvata ammattilaisetkaan, saati sitten äänestämämme luottamushenkilöt), lapset hoidettakoot kotona jos jompikumpi vanhemmista on kotona (niin minäkin tein ja kaikista kolmesta tuli täysipäisiä kansalaisia). Voi elämä tätä maailman menoa!

Suurin osa ehdokkaista on sitä mieltä, että olisi kiva ostaa ketjukämppä Histasta ja haistella Ämmässuon hajuja moottoritien toisella puolella. Onneksi on se motari, millä muulla välineellä pääsisi kotiin, ei ainakaan ympäristöystävällisellä raitiotiellä? Olisi pakko pitää vähintään kahta autoa että äiti tai isä pääsisi töihin ja shoppailemaan Stadin suuntaan, sinne minne ne muutkin. Koska vanhempainlomallakin tarvitsee virikkeitä. Onhan helpompi liikkua, kun ei tarvitse raahata lapsia mukana. Nehän voi jättää päiväkotiin. Onneksi voisi lähteä liikkeelle samaan aikaan kuin muutkin, kun ruuhkamaksuja ei tarvitse maksaa. Kaupungin itse tuottamista palveluista pidetään kiinni hinnalla millä hyvänsä. Niin, ja Espoosta ei luovuta! Kuntaliitos on kauhia ajatus. Viimeiseen asti halutaan olla espoolaisia - mitä se nyt sitten onkaan? Miettikää minkälainen eri kansojen sulatusuuni Ruotsi on ollut? Täällä espoolaiset ja kauniaislaiset eivät mahdu samaan kaupunkiin.

Valtakunnallisessa keskustelussa tuntuu että kuntavaalit on pääasiassa puolueiden kokomittari, ainakin mitä puheenjohtajiin tulee. Mutta nyt on tämä äänestäjä tukahdutettu. Ihan sama mitä mieltä olen, tehkööt mitä tekevät. Varmasti saan jatkossakin maksaa veroja ilolla, terveyspalvelut ostan mistä tykkään. Ainoa vaaramomentti on se, että jos kuitenkin satun elämään liian vanhaksi, onko silloin vaipanvaihtoon osoitettu tarpeeksi rahaa? Mutta ehkäpä selviän vielä muutaman vaalikauden. Äänestän sitten niissä vaaleissa lähempänä, kun joku älyää kehua tuplaavansa mummojen vaippamäärärahat. Ja jos työn tekee  ulkopuolinen yrittäjä hyvin ja halvalla, sekin kelpaa mulle hyvin.

Niin se vaan on tullut. Mökillekin pitäisi ehtiä laittamaan talvikuntoon, kääntämään vene. Koirat kyllä haluan jättää kotiin, hommista ei tule kyllä yhtään mitään jos pyörivät jaloissa koko ajan. Mutta mistäs semmoisen viikonlopun löydät että osuu kaikkien aikatauluihin? Taitaa ehtiä talvi ensin.

Kuusi koiraa talossa on ihan liikaa. Vielä kolme niistä pentua! Noa ja Vinka ovat olleet hoidossa. Noalaiset ovat matkoilla ja Vinka "juoksulomalla" Hansin vuoksi. Piha remontissa ja myllätty, joka herran kerta tulee kivituhkaa sisään kun koirat ramppaavat. Kuusi koiraa, 24 tassua. Joka tassusta jälki lattialla, sohvalla. Sisään ja ulos, ulos ja sisään. Pelkkä imurointikaan ei auta, pakko pyyhkäistä kostealla perään. Jos haluaa kävellä sisällä paljain jaloin, siivoa ainakin kaksi kertaa päivässä. Kyllä koettelee. Terassia päästään aloittamaan tänä viikonloppuna. Mutta kannatti kuitenkin ryhtyä hommaan, rännistä vedet menee nyt iloisesti kaivoon! Mutta missäs pennut sitten leikkivät? Rännin alus ja lätäkkö on ollut kaikkien pentujen paras leikkipaikka. No, jos Viisu saa pennut, helmikuussa ei rännien alla paljon pelata muuta kuin jääkiekkoa.

Kiva lähteä sunnuntaina Hämeenlinnaan katsomaan 44 borderia ja 7 enkkua! Omia kasvatteja vain yksi eikä kehään tarvitse mennä, näkee silloin koiriakin! Mikähän kansainvaellus osui just tähän näyttelyyn?

Meikäläisellä on nyt hiljaisempaa näyttelyrintamalla. Viime vuonna ei ollut kuin yksi pentue ja edellisen vuoden pennuissa paljon pikkuviallisia, pallipuolia ja häntämutkia. Messariakin ajatellen seuraavat junnuikäiset täyttävät 9 kk Messarin jälkeisenä maanantaina! Jopas oli huonoa suunnittelua. 

Onneksi on Havi kasvamassa ja sitten onkin tiedossa aivan uusi maailma ja uudet kujeet. Kuinkahan pihalla sitä onkaan kehässä tämän syrjähypyn kanssa? Seistä se jo osaa, muttä kävelyssä on vielä paljon opettelemista. Marraskuulle osuu onneksi pentunäyttelyitä, pääsee Havin ja Vinkan kanssa tuulettumaan. Ei näitä numeroita aina jaksa, enhän edes niistä tykkää. 

Kun muutenkin höpöttelen itsekseni tehdessäni töitä, miksipä en kirjoittaisi ajatuksia muistiin. Kun dementia pahenee, saatan sitten lueskella täältä mitä olen kulloinkin miettinyt...